Kuvallisen ilmaisun toteuttaja
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Koulutuksen tiedot
Koulutusala
Paikkakunta
Opiskelutapa
Laajuus
Hakuaika
Jatkuva hakuKenelle
Koulutus on tarkoitettu kaikille valokuvauksesta, kuvankäsittelystä ja kuvailmaisusta kiinnostuneille. Hakijalta ei edellytetä aiempaa osaamista tai koulutusta alalta. Koulutus sopii hyvin myös täydennyskoulutukseksi eri aloille. Valokuvauksen harrastuneisuus ja aiempi työkokemus luetaan eduksi koulutukseen haettaessa.
Kuvallisen ilmaisun perustutkinto antaa valmiudet toimia valokuvauksen tehtävissä toisen palveluksessa tai ammatinharjoittajana sekä visuaalisen suunnittelun ja taiteellisen toiminnan alueilla.
Kuvaus
Koulutuksessa opit kameroiden, valaisulaitteiden ja valokuvausmateriaalien käyttöä erilaisissa kuvaustilanteissa, valaistusolosuhteissa sekä kuvan jatkokäsittelyä ja -käyttöä. Opit sommittelua, syväterävyyttä, kuvakulmia, valoa, väriä ja liikettä. Opit välittämään valokuvan keinoin erilaisia ilmiöitä ja niihin sisältyvää tietoa.
Opit huomioimaan alan teknisen ja taiteellisen kehityksen sekä tekijänoikeudet, eettiset säännöt sekä toimimaan itsellisesti, yrittäjämäisesti ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena. Koulutus sopii hyvin oppisopimuskoulutukseen, työn ohessa opiskeleville sekä päätoimisille opiskelijoille. Suunnittelemme kanssasi henkilökohtaisen oppimisen polkusi, jossa otamme huomioon aiemman ammattitaidon ja työkokemuksen. Opinnot sisältävät lähiopetusta, itsenäistä tiedonhakua ja opiskelua, verkko-opetusta ja työssä oppimista. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti joka toinen viikko.
Tietoa luovan kampuksen toiminnasta voit käydä katsomassa luovan kampuksen Facebook-sivuilta https://fi-fi.facebook.com/luova.kampus/
Koulutuksen sisältö
Media-alan ja kuvallisen ilmaisen perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).
Pakollinen tutkinnon osa
• Media-alalla toimiminen 25 osp
Osaamisalan valinnaiset tutkinnon osat, yhteensä 30 osp
• Valokuvatuotannon toteuttaminen 15 osp
• Rakennetun valokuvan toteuttaminen 15 osp
Valinnaiset tutkinnon osat, yhteensä 100 osp, esimerkiksi
• Kuvajournalistinen työskentely 15 osp
• Studiotyöskentely ja valaisu 15 osp
• Kuvankäsittely 15 osp
• valokuvataiteen toteuttaminen ja esille asettaminen 15 osp
• Teos- tai tuotekokonaisuuden toteuttaminen ja esille asettaminen 15 osp
• Media-alan tai kuvallisen ilmaisun ammatinharjoittajana toimiminen 15 osp
Yhteiset tutkinnonosat 35 osp
• Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
• Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
• Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Kustannukset
Opiskelu on maksutonta. Opintojen aikana kustannuksia voi tulla opiskeluvälineistä ja materiaalimaksuista.
Oppivelvolliset saavat maksutta opiskeluajalleen käyttöönsä opinnoissa tarvittavat oppimateriaalit sekä muut välttämättömät opiskeluun tarvittavat työasut ja -välineet. Erityisvälineet, kuten soittimet tai urheiluvälineet, opiskelijat hankkivat itse. Opetus ja ruokailu ovat kaikille perustutkinto-opiskelijoille maksuttomia.
Lisää koulutuksesta
Sopisiko sinulle oppisopimus?
Yhdistä työnteko ja opiskelu! Meidän kauttamme voit opiskella oppisopimuksella minkä tahansa työtehtäviesi mukaisen toisen asteen ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osan.

Monta tapaa opiskella
Tavoitteellisen urheilun ja opiskelun pystyy yhdistämään Gradiassa.
Gradian opiskelijana voit tehdä myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston opintoja. EduFutura Jyväskylä tarjoaa opiskelijoille monipuoliset mahdollisuudet joustaviin opintopolkuihin ja ristiinopiskeluun.
Linkkilista
Kysy lisää, autamme mielellämme!
Gradia hakupalvelut
Ma–pe klo 9–12 sekä ma, ke ja to klo 13–15
Chat: gradia.fi/oppimaan
hakupalvelut@gradia.fi
040 341 6193