Gradian ratkaisut työvoimapulaan: Oppisopimuskoulutus

Monissa yrityksissä on tällä hetkellä pulaa osaamisesta. Oppisopimus on yksi keino varmistaa, että yrityksestä löytyy tarpeellista osaamista nyt ja tulevaisuudessa.

Oppisopimus on loistava keino rekrytoida uutta henkilöstöä, kouluttaa ja perehdyttää uuteen tehtävään. Oppisopimus on houkutteleva esimerkiksi alanvaihtajille ja työttömille työnhakijoille, koska palkkaa maksetaan koko opiskeluajan. Myös oppilaitoksen opiskelijat voivat siirtyä työelämään ja jatkaa opintonsa valmiiksi oppisopimuksella.

Oppisopimuksella voi hankkia lisää osaamista myös nykyiselle henkilöstölle esimerkiksi silloin, kun täsmäosaamista tarvitaan uusiin palveluihin, markkinatilanteen muuttuessa tai työtekijän siirtyessä uuteen tehtävään. Esimerkiksi esimiestutkinnot ovat hyvin suosittuja.

Oppisopimus ei tarkoita aina kokonaisten tutkintojen opiskelemista, vaan oppisopimuksella voi myös syventää tai laajentaa osaamista opiskelemalla yksittäisiä tutkinnon osia. Erilaisia tutkintoja ja niiden osia voidaan myös yhdistellä opiskelijan tarpeen mukaan.  

Työntekijälle oppisopimus tarjoaa luontevan keinon vaihtaa alaa tai edetä urallaan. Työnantajalle oppisopimus on todellinen monitoimityökalu, jolla voi hankkia osaamista henkilöstölle erilaisiin osaamistarpeisiin. Lisäksi oppisopimus on myös erinomainen keino sitouttaa työntekijöitä yritykseen ja vähentää vaihtuvuutta.

Yrittäjät voivat hankkia myös itselleen uutta osaamista oppisopimuksen avulla.

Yleisimmät oppisopimukseen liittyvät kysymykset

  1. Kuinka paljon oppisopimuskoulutus maksaa?
    Oppisopimuskoulutus on työnantajalle sekä opiskelijalle maksutonta. Työnantajan tulee maksaa oppisopimusopiskelijalle TES:in mukaista palkkaa.
     
  2. Saako työnantaja taloudellista tukea oppisopimusopiskelijan palkkaamiseen?
    Jos työnantaja palkkaa työttömän työnhakijan, kannattaa selvittää TE-palveluista ja työnhakijan kotikunnasta, onko mahdollisuutta palkkatukeen ja kuntalisään. Gradia maksaa työnantajalle pientä koulutuskorvausta ohjauksen järjestämisestä. Taloudelliset tuet eivät kuitenkaan kata palkkakustannuksia.
     
  3. Kuinka kauan oppisopimuskoulutus kestää?
    Opiskelu oppisopimuksella on kestoltaan yhtä pitkä kuin oppilaitoksessakin. Kesto vaihtelee opintojen ja aiemmin hankitun osaamisen mukaan. Tutkinnon osien suorittaminen on nopeampaa kuin kokonaisten tutkintojen.
     
  4. Kuinka oppisopimus alkaa?
    Ensin kannattaa ottaa yhteyttä Gradiaan. Työelämäkoordinaattorimme varmistavat teidän ja opiskelijan kanssa, että oppisopimuksen edellytykset toteutuvat. Tärkeimmät edellytykset ovat työsuhde, soveltuvat työtehtävät ja työpaikkaohjaus. Sen jälkeen työnantajan ja opiskelijan kanssa valitaan tutkinto ja tutkinnon osat sekä tehdään suunnitelma koulutuksesta.
    Oppisopimus päästään yleensä aloittamaan noin parin viikon tai maksimissaan kuukauden päästä yhteydenotosta. Rekrytilanteissa kannattaa varata aikaa palkkatukihakemusten yms. hoitamiseen.  

Oppisopimus on hyvä diili työnantajalle sekä opiskelijalle! Jos kiinnostuit ja haluat tietää lisää, ota yhteyttä Gradian työelämäpalveluihin. Etsitään yhdessä tarpeeseenne sopivat ratkaisut. Lisätietoa gradia.fi/yrityksille.

 

Gradia Työelämäpalvelut
040 341 5056
Gradia Jyväskylä
Käyntiosoite
Viitaniementie 1 C, Jyväskylä
Postiosoite
PL 472, 40101 Jyväskylä
asiakkuuspäällikkö
Hanski Krista
040 341 5191
Gradia Jyväskylä
Liiketoiminta ja työelämäpalvelut
Työelämäpalvelut
Käyntiosoite
Viitaniementie 1 C, Jyväskylä
Postiosoite
PL 472, 40101 Jyväskylä