Oppisopimusopiskelijalle
Kun opiskelet oppisopimuksella, sinulla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin työpaikkasi työsuhteisilla työntekijöillä.
Oppisopimusopiskelijan edut ja velvollisuudet
Oppisopimusopiskelija on työlainsäädännön piirissä kuten muutkin työntekijät. Opiskelijalle kuuluvat vakuutusturva ja työsuhteeseen kuuluvat edut. Kun opiskelet oppisopimuksella, saat vähintään työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja vuosilomaoikeutesi kertyy normaalisti.
Myös velvollisuudet, esimerkiksi työturvallisuusohjeiden noudattaminen ja salassapitovelvollisuus, koskevat oppisopimuksella työskentelevää.
Opintososiaaliset edut
Opiskelijalle saattaa aiheutua ansionmenetystä ja matkakuluja oppilaitoksen lähipäiviin osallistumisesta. Mikäli työnantaja ei maksa lähipäivistä palkkaa, on opiskelija oikeutettu päivärahaan/perheavustukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) asetus oppisopimuskoulutuksessa olevan opiskelijan opintososiaalisista etuuksista löytyy Finlexin sivuilta.
Opintososiaalisista eduista sovitaan oppisopimusta suunniteltaessa, ja ne haetaan Wilmassa. Wilman käyttö vaatii tunnukset, jotka opiskelijat saavat oppisopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. Opiskelijan tulee hakea etuutta lähipäivien jälkeen kohtuullisessa ajassa, esimerkiksi kuukausi kerrallaan.
Oppisopimuksen muutokset
Muutoksista oppisopimusaikaan (lyhentäminen, pidentäminen ja purkaminen) tai opintojen sisältöön on aina neuvoteltava työelämäkoordinaattorin kanssa. Muutokset ilmoitetaan kirjallisella muutoslomakkeella, joka löytyy sivun alareunasta.
1.1.2020 alkaen oppisopimus lyhennetään automaattisesti päättymään tutkinnon suorittamispäivänä.
Osoitteen, nimen, tilinumeron yms. muutokset voi ilmoittaa sähköpostilla tai Wilman kautta.
Tunnukset hukassa
Mikäli unohdit salasanasi, ole yhteydessä Digipalveluihin 040 341 5123 tai opintosihteereihimme Tarja Rätyyn ja Katri Nykoppiin.
Usein kysyttyä oppisopimuksesta - oppisopimusopiskelijalle
Huomioidaanko oppisopimuksessa aiemmat opinnot ja työkokemus?
Jokaiselle oppisopimusopiskelijalle tehdään opintojen alussa henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa huomioidaan aiemmin hankittu osaaminen (koulutus, työkokemus ja muu osaaminen). Tämä vaikuttaa opintojen sisältöön ja kestoon.
Saanko oppisopimuksessa opiskelijakortin tai KELAn opintoetuuksia?
Oppisopimusopiskelijana olet työsuhteessa ja saat palkkaa, joten et ole oikeutettu opiskelija-alennuksiin etkä KELAn opintoetuuksiin.
Maksetaanko oppisopimusaikana palkkaa?
Työnantaja maksaa oppisopimusopiskelijalle vähintään alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tarkempia tietoja alan palkkauksesta voit kysyä ammattialan liitosta. Voimassa olevat työehtosopimukset löytyvät Finlexin sivuilta.
Oppilaitoksen lähipäivien osalta palkanmaksusta sovitaan erikseen oppisopimusta tehtäessä. Mikäli työnantaja ei maksa palkkaa oppilaitoksen lähipäiviltä, maksaa koulutuksen järjestäjä opintososiaalisia etuja (päiväraha, perheavustus, matka- ja majoituskorvaus) oppilaitoksen lähipäivien jälkeen. Tutustu Finlexin sivuilla myös Opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseen oppisopimuskoulutuksessa olevan opiskelijan opintososiaalisista etuuksista.
Mikä on oppisopimusopiskelijan viikkotyöaika?
Opiskelijan työaika määräytyy alan työehtosopimuksen mukaan. Työajan on oltava tutkinnon mukaisissa työtehtävissä vähintään 25 tuntia viikossa.
Voiko oppisopimusopiskelija työskennellä yksin?
Työnantaja arvioi opiskelijan osaamista ja sen perusteella päättää työtehtävistä. Osaava ja kokenut oppisopimusopiskelija suoriutuu tehtävistä opintojen edetessä yhä itsenäisemmin.
Kuuluvatko oppisopimusopiskelijalle vuosilomat?
Opiskelijalle kuuluvat vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaiset vuosilomat. Oppilaitoksen lähipäivät rinnastetaan työssäoloon, eli myös niiltä päiviltä kertyy lomaoikeutta.
Voiko oppisopimustyöpaikkaa vaihtaa tai voiko oppisopimuksen purkaa?
Oppisopimustyöpaikkaa voi vaihtaa, mutta vaihto edellyttää vanhan sopimuksen purkamista ja uuden oppisopimuksen solmimista uuden työnantajan kanssa.
Oppisopimuksen voi purkaa koeaikana kumpi osapuoli tahansa. Koeajan jälkeen oppisopimuksen voi purkaa yhteisellä sopimuksella tai yksipuolisesti tietyin laissa määritellyin edellytyksin.
Onko työnantajalla/opiskelijalla velvollisuus jatkaa työsuhdetta oppisopimuksen päätyttyä?
Oppisopimus on määräaikainen sopimus, joka ei sido määräajan päätyttyä kumpaakaan osapuolta. Noin 80 prosenttia oppisopimuksen alkamisen yhteydessä rekrytoituneista on työllistynyt koulutuksen jälkeen.
Voiko oppisopimuksella opiskella useampia kertoja?
Kyllä voi. Ammattitaitoa voi kehittää opiskelemalla esim. ensin perustutkinnon ja jatkamalla myöhemmin ammatti- tai erikoisammattitutkinnolla. Oppisopimus mahdollistaa tutkinnon suorittamisen myös uudelta alalta. Lisäksi oppisopimuksella voi opiskella loppuun kesken jääneitä tutkintoja.