Koulutuksen tiedot

Koulutusala

Musiikki (taiteen perusopetus)

Paikkakunta

Jyväskylä

Ilmoittautumisaika

Jatkuva haku

Kenelle

Lapsille ja nuorille

Kuvaus

Viulunsoiton voi aloittaa jo 4-vuotiaana pienellä soittimella. Se kehittää soittajan sävelkorvaa ja tarjoaa mahdollisuuden päästä mukaan orkesteriin jo harrastuksen alussa. Pääpaino on klassisessa musiikissa, mutta mukana on myös muita musiikkityylejä kuten kansanmusiikkia. 

Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetus aloitetaan alkeista. Opintojen alussa selvitetään oppilaan lähtötaso yhdessä opettajan kanssa. Instrumenttiopetuksen lisäksi oppilas voi osallistua oman tasonsa mukaiseen ryhmäopetukseen esim. orkesteriin ja musiikin hahmottamisen ryhmiin. Oma opettaja auttaa valitsemaan oikean tasoisen ryhmän.

Hakeutuminen tapahtuu ilmoittautumalla sivun alalaidassa olevan painikkeen kautta. Instrumenttitunnin ajankohta sovitaan suoraan opettajan kanssa elokuussa ilmoitettavana ajankohtana. Lainasoittimia voi kysyä opettajalta. Gradian musiikin perusopetus on laaja-alaista ja monipuolista musiikin opetusta, ammattilaisten ohjauksessa.

Opetussuunnitelmaan ja opetuskäytänteisiin voit tutustua tarkemmin Musiikin opetus -sivulla.

Opettajina Emma Kangas, Virve Klemetti, Lehtonen Kaija, Anne Malinen ja Eeva Oksala

Kustannukset

Koulutuksen osoite

Pitkäkatu 18–22

Palsta 1/2

Viulu harrastuksena! Gradian musiikin perusopetus

Viulunsoittoa Gradian musiikin perusopetuksessa harrastava Emma kertoo, että viulunsoitto on kiva harrastus, sillä melkein kaikkia kappaleita voi soittaa viululla. Viulunsoiton voi aloittaa jo 4-vuotiaana pienellä soittimella. Se kehittää soittajan sävelkorvaa ja tarjoaa mahdollisuuden päästä mukaan orkesteriin jo harrastuksen alussa. Pääpaino on klassisessa musiikissa, mutta mukana on myös muita musiikkityylejä kuten kansanmusiikkia.

Palsta 2/2

Monta tapaa opiskella

Musiikin perusopetus ja avoin yksilöopetus aikuisille sekä ei sopimuskuntien lapsille ja nuorille.

 

Kysy lisää, autamme mielellämme!

Ota yhteyttä

Opintotoimisto