Lukion sanastoa

Olemme koonneet avuksesi joukon lukiokoulutuksessa käytettävää sanastoa. Tutustu!

Abitti

Ylioppilastutkintolautakunnan julkaisema koejärjestelmä, jota lukiolaiset käyttävät omilla tietokoneillaan.  Opiskelijat tarvitsevat USB-tikun, jota on ajoittain päivitettävä.

Päättöviikko

Päättöviikko on jakson viimeinen viikko, jolloin esimerkiksi osallistutaan kunkin jaksossa opiskeltavan oppiaineen kokeeseen, tehdään muita opettajan ilmoittamia opintojaksojen suoritukseen kuuluvia töitä tai opiskellaan vielä opintojakson oppitunneilla. Päättöviikon lukujärjestys poikkeaa jakson muiden viikkojen lukujärjestyksestä ja  kutakin oppiainetta opiskellaan yleensä useampi oppitunti peräkkäin.

Jakso

Gradia-lukioissa lukuvuosi jakautuu viiteen jaksoon. Jokaisessa jaksossa on oma lukujärjestyksensä, joka muodostuu niistä oppiaineista, joita opiskelija kullakin jaksolla opiskelee. Osa opintojaksoista on yhden jakson mittaisia ja osa jakautuu useammalle jaksolle. Jos opintojakso on yhden jakson mittainen, tulee opintojaksosta arvosana jakson päätteeksi.

EduFutura

EduFutura on  Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen yhteistyötä. Opiskelija voi jo lukioaikanaan suorittaa korkeakouluopintoja.

Erityisopettajan palvelut

Erityisopettaja tukee opiskelijaa oppimisen ongelmissa. Opiskelija voi valita opinto-ohjelmaansa erityisopettajan pitämän opiskelutaitoja kehittävän kurssin tai saada erityisopettajalta henkilökohtaista opetusta, ohjausta ja tukitoimia. 

Kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat osallistuvat erityisopettajan järjestämään lukiseulontaan, jonka pohjalta opiskelija ohjataan yksilötestiin mahdollisen lukivaikeuden toteamiseksi. Yksilötestin perusteella saatu lukilausunto voidaan ottaa huomioon ylioppilastutkinnon kokeessa erityisjärjestelyin tai kokeen arvostelussa lukivaikeuden tason mukaan. 

Kuraattori

Kuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, johon kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi silloin, kun koulumotivaatio on kateissa, poissaoloja on runsaasti, ihmissuhteet huolettavat tai nuorella on taloudellisia huolia.

Kuraattoripalveluja toteutetaan opiskelijan suostumuksella ja tarvittaessa yhteistyössä huoltajien tai opiskelijan verkostossa toimivien tahojen kanssa. Myös ryhmänohjaaja voi olla yhteydessä kuraattoriin, jos hänellä on herännyt huoli esimerkiksi nuoren poissaoloista. 

Kuraattorit ja psykologit Gradiassa.

Linjat 

Linjat ovat valtakunnallisia erityistehtäviä, ja ne ovatyhteishaussa erillinen hakukohde. Gradia-lukioissa voi hakea lukion yleislinjalle sekä urheilu-, musiikki-, IB- ja IT- linjalle.

Moduulit, opintopisteet ja opintojaksot

Pakolliset ja valtakunnalliset valinnaiset opinnot on jäsennelty opetussuunnitelman perusteisiin 1–3 opintopisteen moduuleiksi, joista paikallisesti rakennetaan joko oppiaineiden omia tai yhteisiä opintojaksoja. Opintopisteitä tulee suorittaa 150.

Opetussuunnitelma

Opetussuunnitelma on lukion toimintaa ohjaava virallinen asiakirja, jonka koulutuksen järjestäjä tekee Opetushallituksen määräämien valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden mukaan. Lyseon ja Schildtin lukion opiskelijat opiskelevat Jyväskylän lukiokoulutuksen opetussuunnitelman mukaisesti. Jyväskylän aikuislukiossa käytetään Aikuisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaa. 

Opiskelijakunta ja edustajisto

Opiskelijakunta muodostuu kaikista lukion opiskelijoista, ja opiskelijakunnan hallitus taas on lukiolaisten valitsema toimielin, joka edustaa kaikkia koulun opiskelijoita esimerkiksi koulun päätöksenteossa, tuo nuorten mielipiteet esiin ja järjestää tapahtumia.

Sekä Schildtin että Lyseon lukiossa on myös edustajisto, jonka jäsenet äänestetään jokaisesta perusryhmästä. Näin saamme suuressa lukiossa nuorten näkemykset paremmin mukaan koulun päätöksentekoon sekä kouluarjen ja -juhlien suunnitteluun.

Opiskelijalle

Opiskelijoilla on oma Mun Gradia -opiskelijaintra, jossa on runsaasti tärkeää tietoa. Pääasiassa ohjaamme opiskelijamme hakemaan sieltä erilaista opintoihin liittyvää asiaa. Jonkin verran tietoa on myös täällä Gradian verkkosivujen Opiskelijalle-sivuilla. Gradian opiskelijan kannattaa kuitenkin käyttää omaa intraa.

Opintotarjotin

Opintotarjottimella (kurssitarjottimella) Wilmassa näkyvät oppiaineiden tarjolla olevat opintojaksot tai kurssit.  Wilma siirtää valitut opinnot tarjottimelta opiskelijan työjärjestykseen. Ennen uutta jaksoa Wilma on auki valintojen tarkistamista varten, ja tämän jälkeen valintoja ei voi enää vaihtaa.

Oppilaitospappi ja -diakoni

Oppilaitospappi ja -diakoni sekä Jyväskylän seurakunnan nuorisotyö tukevat nuoria arjen erilaisissa paineissa ja huolissa. Diakonin puoleen voi kääntyä esimerkiksi taloushuolten, yksinäisyyden, ihmissuhteiden tai stressin painaessa luottamuksellisesti ja matalalla kynnyksellä. Seurakunnan työntekijöiden kanssa voi pohtia myös hengellisiä kysymyksiä.

Psykologi

Koulupsykologiin voi olla yhteydessä esimerkiksi silloin, kun mieliala on laskenut, jokin ahdistaa tai pelottaa, ihmissuhteissa on pulmia, arjessa on uupumusta ja stressiä, nuori kärsii keskittymisen tai oppimisen vaikeuksista tai on kohdannut kriisin. 

Psykologit ja kuraattorit Gradiassa.

RO-tuokio

Kerran viikossa järjestettävä ryhmänohjaajan (RO) ja opetusryhmän tapaaminen, jossa käydään läpi keskeisiä ajankohtaisia tapahtumia ja keskustellaan lukioarjesta.

Terveydenhuolto

Lukiolaisille kuuluu opiskeluterveydenhuolto, joka koskee kaikkia opiskelijoita kotikunnasta riippumatta. Terveydenhuoltopalvelut ovat maksuttomia lukuun ottamatta yli 18-vuotiaiden sairaanhoidollisia lääkärikäyntejä.

Terveydenhuoltoon sisältyvät terveydenhoito (terveystarkastukset, rokotukset, ehkäisy- ja sukupuolitautiasiat), ensiapu ja sairaanhoito, mielenterveys- ja päihdetyö sekä opiskeluympäristön terveydellisten olojen valvonta. Työstä vastaavat terveydenhoitaja ja lääkäri.
Koululääkäri on tavattavissa Sepänkatu 3b -osoitteessa. Lääkärin vastaanotolle pääse terveydenhoitajan lähetteellä.

Jyväskylän lukiokoulutuksessa opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä vastaa Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus (JYTE).

Tuntikaavio

Tuntikaavio tarkoittaa lukujärjestyspohjaa. Wilma laatii kurssivalinnoista opiskelijalle henkilökohtaisen työjärjestyksen.

Tutorit

Tutorit ovat vertaisohjaajia, jotka on koulutettu tukemaan muita opiskelijoita heidän lukio-opinnoissaan. Tutorit neuvovat lukion arjessa sekä vahvistavat yhteisöllisyyttä. Tutorit pyrkivät vaikuttamaan jokaisen viihtyvyyteen koulussa ja ylläpitävät ryhmänä mukavaa ja turvallista ilmapiiriä.

Vivo-valmennus

Vivo-valmennus on tarkoitettu Gradian opiskelijalle, joka ei elämäntilanteestaan johtuen pysty sitoutumaan opiskeluun ja oppilaitoksen tukitoimet ovat olleet monipuolisesti käytössä, mutta tuki ei enää riitä. Vivo on ajankohtainen myös opiskelijalle, jolle opiskeluun osallistuminen ei ole sen hetkisessä elämäntilanteessa mahdollista tai jonka opinnot ovat keskeytymisvaarassa.

Vivolla tarjotaan yksilö- ja ryhmämuotoista valmennusta eri vaiheessa opintojaan oleville opiskelijoille. Valmennus on suunnitelmallista ja valmisteltua toimintaa ja perustuu valmennuspedagogiikkaan ja ratkaisukeskeiseen neuropsykiatriseen valmennukseen. Vivo-valmennuksen tavoitteena on löytää jokaiselle opiskelijalle polku takaisin tutkintotavoitteeseen koulutukseen ja valmistumiseen.