Jämsä: Kaksoistutkinnon suorittaminen

Jämsässä lukio-opinnot toteutetaan henkilökohtaisen suunnitelman mukaan, jonka teet yhdessä opinto-ohjaajan kanssa. Jämsässä yhteistyötä tehdään Jämsän lukion kanssa. Mahdollisuuksien mukaan lukio-opintoja voi suorittaa myös muissa lukioissa esim. kotipaikkakunnalla.

Pääsääntöisesti lukio-opinnot sijoittuvat toiselle lukuvuodelle. Nämä opintojaksovalinnat tehdään ensimmäisen lukuvuoden päätyttyä, kesäkuun alussa Jämsän lukiolla. Lukion opintojaksoja voidaan suunnitella myös muille lukion jaksoille. Lisäksi verkko-opintojaksojen suorittaminen on mahdollista. Ammatillinen perustutkinto ja ylioppilastutkinto suoritetaan 3-4 vuodessa.

Tarkempia tietoja Mun Gradia -intrasta!