Laulu (klassinen)
Musiikki harrastuksena
Koulutuksen tiedot
Koulutusala
Paikkakunta
Ilmoittautumisaika
Jatkuva hakuKenelle
Lapsille ja nuorille
Kuvaus
Klassista laulua opiskellaan pääasiassa yksilöopetuksena. Laulutunneille on tervetulleita kaikenikäiset ja -tasoiset oppilaat. Aikuisten kanssa ohjelmisto koostuu pääasiassa klassisen musiikin eri tyylikausien yksinlauluista alkuperäiskielillä esitettynä. Lasten ja nuorten kanssa lauletaan perinteisiä lastenlauluja, koululauluja ja kansanlauluja sekä yleissivistäviä lauluja.
Laulutunnit koostuvat erilaisista instrumentin tutustumiseen ja kehittämiseen liittyvistä harjoitteista, sekä musiikillisten taitojen ja esittämistaitojen harjoitteista. Laulutekniikassa keskitytään soivan äänen tuottamiseen. Opetukseen sisältyy säestystunnit pianistin kanssa sekä satunnaiset ryhmäopetustunnit.
Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetus aloitetaan alkeista. Opintojen alussa selvitetään oppilaan lähtötaso yhdessä opettajan kanssa. Instrumenttiopetuksen lisäksi oppilas voi osallistua oman tasonsa mukaiseen ryhmäopetukseen esim. orkesteriin ja musiikin hahmottamisen ryhmiin. Oma opettaja auttaa valitsemaan oikean tasoisen ryhmän.
Hakeutuminen tapahtuu ilmoittautumalla sivun alalaidassa olevan painikkeen kautta. Instrumenttitunnin ajankohta sovitaan suoraan opettajan kanssa elokuussa ilmoitettavana ajankohtana. Gradian musiikin perusopetus on laaja-alaista ja monipuolista musiikin opetusta, ammattilaisten ohjauksessa.
Opetussuunnitelmaan ja opetuskäytänteisiin voit tutustua tarkemmin Musiikin opetus -sivulla.
Opettaja Susanna Tuhkala
Kustannukset
Koulutuksen osoite
Pitkäkatu 18–22
Monta tapaa opiskella
Musiikin perusopetus ja avoin yksilöopetus aikuisille sekä ei sopimuskuntien lapsille ja nuorille.