Koulutuksen tiedot

Koulutusala

Musiikki (taiteen perusopetus)

Paikkakunta

Jyväskylä

Ilmoittautumisaika

Jatkuva haku

Kenelle

Lapsille ja nuorille

Kuvaus

Kanteleen soittamisen voi aloittaa noin 6-vuotiaana 5-kielisellä kanteleella. Opinnoissa lähdetään liikkeelle perussoinnuista ja opetellaan lastenlaulujen melodioita sormijärjestystä käyttäen. Musiikin perusopinnot on mahdollista aloittaa  suoraan myös isolla kanteleella. Kanteleella voi soittaa monenlaista musiikkia kansanlauluista kevyeen musiikkiin yksin ja yhdessä.

Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetus aloitetaan alkeista. Opintojen alussa selvitetään oppilaan lähtötaso yhdessä opettajan kanssa. Instrumenttiopetuksen lisäksi oppilas voi osallistua oman tasonsa mukaiseen ryhmäopetukseen esim. orkesteriin ja musiikin hahmottamisen ryhmiin. Oma opettaja auttaa valitsemaan oikean tasoisen ryhmän.

Hakeutuminen tapahtuu ilmoittautumalla sivun alalaidassa olevan painikkeen kautta. Instrumenttitunnin ajankohta sovitaan suoraan opettajan kanssa elokuussa ilmoitettavana ajankohtana. Lainasoittimia voi kysyä opettajalta. Gradian musiikin perusopetus on laaja-alaista ja monipuolista musiikin opetusta, ammattilaisten ohjauksessa.

Opetussuunnitelmaan ja opetuskäytänteisiin voit tutustua tarkemmin Musiikin opetus -sivulla.

Opettaja Aino Meisalmi-Minkkinen

Kustannukset

Koulutuksen osoite

Pitkäkatu 18–22

Palsta 1/2

Kantele harrastuksena! Gradian musiikin perusopetus

Kanteleensoittoa Gradian musiikin perusopetuksessa harrastava Sisu on soittanut viisivuotiaasta alkaen. Sisu toteaa, että soittaminen vie ajatukset muualle ja se on vaan niin hauskaa. Kanteleella voi soittaa monenlaista musiikkia kansanlauluista kevyeen musiikkiin yksin ja yhdessä.

Palsta 2/2

Monta tapaa opiskella

Musiikin perusopetus ja avoin yksilöopetus aikuisille sekä ei sopimuskuntien lapsille ja nuorille.


 

Kysy lisää, autamme mielellämme!

Ota yhteyttä

Opintotoimisto