Ensisijaisesti Gradiaan hakeneiden määrä nousi noin 200:lla yhteishaun ennakkotietojen mukaan

Tänään 12.3. päättyneessä toisen asteen koulutuksen yhteishaussa Gradian lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen on ollut 2707 ensisijaista hakijaa. Määrä on noin 200 ensisijaista hakijaa enemmän kuin vuonna 2018. Tiedot ovat Opetushallituksen ennakkotietoja, joihin voi tulla pieniä muutoksia lopullisissa luvuissa.

Yhteishaku on peruskoulun päättävien pääasiallinen hakeutumisväylä lukioon tai ammatilliseen oppilaitokseen.

Hakijan oli mahdollista hakea enintään viiteen eri hakukohteeseen. Ensisijaisuus tarkoittaa kohdetta, jonka hakija on ilmoittanut ykköstoiveekseen koulutuspaikaksi.

Kaikkiaan Gradian lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen tehtiin ennakkotietojen mukaan 8543 hakua.

Gradia pyrkii tarjoamaan toisen asteen koulutuksen opiskelupaikan kaikille yhteishaussa hakeneille.

Ensisijaisesti lukioihin hakeneet

Yhteishaussa olivat Gradian lukiot Jyväskylän Lyseon lukio ja Schildtin lukio. Niiden ensisijaiset ja kaikki hakijat seuraavasti (suluissa aloituspaikkojen määrä):

Jyväskylän Lyseon lukio

  • Yleislinja 392, kaikki 1219 (310)
  • IB-linja 84, kaikki 157 (60)
  • Tiimilinja 19, kaikki 98 (30)

Schildtin lukio

  • Yleislinja 255, kaikki 1168 (305)
  • Musiikkilinja 57, kaikki 73 (30)
  • Urheilulinja 98, kaikki 122 (50)

”Gradia-lukioista löytyy opiskelupaikka suurimmalle osalle niihin ensisijaisesti hakeneille. Koska ensisijaisia hakijoita kuitenkin on enemmän kuin opiskelupaikkoja, kaikki eivät opiskelupaikkaa saa. Lyseon lukion ja Schildtin lukion yleislinjojen keskiarvorajat sekä erityislinjojen pisterajat määräytyvät hakijoiden perusteella ja saadaan tietää kesäkuussa yhteishaun tulosten julkistamisen yhteydessä”, sanoo Gradia-lukioiden tulosaluejohtaja Antero Hietamäki.

Ensisijaisesti ammattioppilaitoksiin hakeneet

Yhteishaussa olivat Gradian ammatilliset oppilaitokset Gradia Jyväskylä ja Gradia Jämsä. Niiden ensisijaiset ja kaikki hakijat seuraavasti (suluissa aloituspaikkojen määrä):

Gradia Jyväskylä: 1599, kaikki 4893 (1438)

Gradia Jyväskylän tutkinnoista aloituspaikkamäärään nähden suosituimpia hakukohteita olivat sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, logistiikan perustutkinto, tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, rakennusalan perustutkinto, musiikkialan perustutkinto sekä media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto.

Yhteishaussa Gradia Jyväskylässä oli 21 eri ammatillista perustutkintoa.

Gradia Jämsä: 203, kaikki 813 (314)

Gradia Jämsän tutkinnoista aloituspaikkamäärään nähden suosituimpia hakukohteita olivat autoalan perustutkinto, metsäalan perustutkinto sekä kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto.

Yhteishaussa Gradia Jämsässä oli 10 eri ammatillista perustutkintoa.

Ammatillisen koulutuksen vuoden 2018 alusta voimaan tulleen uudistuksen jälkeen suurin hakeutumisväylä on ollut jatkuva haku. Lähtökohtaisesti sen kautta voi hakea kuka tahansa, mutta pääasiassa haku on tarkoitettu sellaisille hakijoille, joilla on jo aiempaa ammatillista osaamista.

Jatkuvassa haussa olevien koulutusten aloitusajankohta määritellään koulutuskohtaisesti ja henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. Vuonna 2018 jatkuvan haun kautta Gradian ammatilliseen koulutukseen oli noin 4600 hakijaa.

Tutkinnon suorittamisen lisäksi Gradian kaikissa oppilaitoksissa on mahdollisuuksia painottaa opintoja itseä kiinnostavaan suuntaan.

Yhteishaun valintatulokset ilmoitetaan hakijoille aikaisintaan 13.6. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan viimeistään 27.6.

Lisätietoja

Antero Hietamäki, Gradia-lukioiden tulosaluejohtaja, puh. 040 341 4800
Pirjo Kauhanen, Gradia Jyväskylän rehtori, puh. 040 341 6152
Petteri Järvinen, Gradia Jämsän rehtori, puh. 040 341 5022

Gradia.fi/yhteishaku
Opintopolku.fi

Mediatiedote 12.3.2019