Koulutuksen tiedot

Koulutusala

Musiikki (taiteen perusopetus)

Paikkakunta

Jyväskylä

Ilmoittautumisaika

Jatkuva haku

Kenelle

Lapsille ja nuorille

Kuvaus

Akustisen kitaran soiton voi aloittaa jo 6-vuotiaana. Alussa näppäillään tuttuja melodioita edeten sointuihin ja moniäänisempään soittamiseen. Soitin sopii moneen musiikkityyliin soittajan kiinnostuksesta riippuen.

Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetus aloitetaan alkeista. Opintojen alussa selvitetään oppilaan lähtötaso yhdessä opettajan kanssa. Instrumenttiopetuksen lisäksi oppilas voi osallistua oman tasonsa mukaiseen ryhmäopetukseen esim. orkesteriin ja musiikin hahmottamisen ryhmiin. Oma opettaja auttaa valitsemaan oikean tasoisen ryhmän.

Hakeutuminen tapahtuu ilmoittautumalla sivun alalaidassa olevan painikkeen kautta. Instrumenttitunnin ajankohta sovitaan suoraan opettajan kanssa elokuussa ilmoitettavana ajankohtana. Lainasoittimia voi kysyä opettajalta. Gradian musiikin perusopetus on laaja-alaista ja monipuolista musiikin opetusta, ammattilaisten ohjauksessa.

Opetussuunnitelmaan ja opetuskäytänteisiin voit tutustua tarkemmin Musiikin opetus -sivulla.

Opettajina Olli Hirvanen ja Vesa Suominen

 

Kustannukset

Koulutuksen osoite

Pitkäkatu 18–22

Palsta 1/2

Akustinen kitara harrastuksena

Hilman soitin on kitara ja hän harrastaa soittamista Gradian musiikin perusopetuksessa. Hilman mielestä kitaran soittamisessa ja musiikissa mielenkiintoisinta on uusien nuottien oppiminen.

Palsta 2/2

Monta tapaa opiskella

Musiikin perusopetus ja avoin yksilöopetus aikuisille sekä ei sopimuskuntien lapsille ja nuorille.

 

Kysy lisää, autamme mielellämme!

Ota yhteyttä

Opintotoimisto