Valtteri Paltamaalle selvä voitto nuorten kokkien suomenmestaruuskilpailussa

Gradiasta kokiksi valmistunut Valtteri Paltamaa oli omaa luokkaansa nuorten kokkien suomenmestaruuskilpailussa Priimuksella lauantaina 15.2. ja voitti selkeästi kilpailun.

Seuraavaksi Valtteri Paltamaa lähtee taistelemaan voitosta kansainvälisiin kilpailuihin.  Syyskuussa maailman parhaat nuoret kokit kilpailevat Ranskan Pariisin Cordon Bleu-koulussa

Nuorten kokkien SM-kilpailusta vastasi Suomen Paistinkääntäjät ry:n eli Chaîne des Rôtisseurs Finland. Kilpailu on tarkoitettu alle 27-vuotiaille ammattilaisille. Priimus-kampuksella taidoista kilpaili lauantaina kahdeksan nuorta kokkia.

Kilpailun voittanut Valtteri Paltamaa työskentelee Ravintola Hoxin keittiössä Jyväskylässä. Kisan kakkosen Sami Hakamäki työpaikka Ravintola HEJM  Vaasassa, ja kisan kolmonen Otto Hietamies työskentelee  Laplandhotel Ravintola Kultá Helsingissä.

Tuomarit arvioivat maun lisäksi keittiötyöskentelyä

Kilpailussa arvioitiin sekä keittiötyöskentelyä että valmistettujen annosten makua. Paltamaa pärjäsi parhaiten sekä makukokonaisuuksissa että keittiötyöskentelyssä. Kokonaisuus oli erinomainen, erityisesti fileeraus, taloudellisuus ja hygienia nousivat esiin teknisissä taidoissa. Esillepanossa värejä oli käytetty taidokkaasti.

Kilpailun pakollisena raaka-aineena alkuruoalle olivat tuoreet kaksi avattua kokonaista siikaa ja 100 g sianmätiä, joka tuli nostaa esille lämpimänä. Annoksessa tuli olla myös kaksi selkeää lisäkettä.

Pääruoan pakollisena raaka-aineena oli karitsan paahtopaistia, yksi kastike, yksi tärkkelyspitoinen lisäke ja kaksi muuta selkeää lisäkettä. Jälkiruoan pakollisena raaka-aineena oli kappaletta appelsiineja, ja annokseen tuli valmistaa kolme eri komponenttia, joista yhden tuli olla leivonnainen. Lisäksi kilpailijoiden käytettävissä oli raaka-ainekori itse valittujen lisäkkeiden valmistamiseen.

Kädentaidot mitattiin siikojen fileoinnissa sekä muiden raaka-aineiden käsittelyssä, mm. huomioiden hygienia ja taloudellisuus. Vaihtelevat kypsennysmenetelmät toivat arvokkaita tekniikkapisteitä. Kilpailijoiden työskentely oli siistiä, taloudellista ja johdonmukaista. Lisäksi raaka-ainekäsittely oli ammattimaista, mikä näyttäytyi onnistuneina kypsyysasteina ja erinomaisina makuina. Kilpailijoiden lisäkevalinnat niukoista korin antimista olivat kauttaaltaan onnistuneita. Makutuomaristo kiitteli onnistuneista makukokonaisuuksista ja ruokalajien selkeistä mauista.

”On ilahduttavaa, että eri puolilla Suomea kasvaa tällaisia nuoria huippuammattilaisia”, kilpailun johtaja Martti Lehtinen toteaa. ”Kuitenkin näillä nuorilla ammattilaisilla on aavistuksen kehitettävää erityisesti kokonaisen kalan käsittelyssä annosten esillepanossa ja omaperäisyydessä, jotta voi menestyä kansainvälisessä kisassa. Nämä omaisuudet toki kehittyvät systemaattisen harjoittelun kautta."

Kilpailu kehittää nuoria ammattilaisia

Kansainvälisissä kilpailuissa suomalaiset ovat voittaneet mestaruuden kahdesti.  Arto Rastas voitti kultaa vuonna 2005, ja seuraavana vuonna Mikko Kautto voitti pronssia.  Lasse Koistinen toi ykkössijan kolme vuotta myöhemmin 2009. Laura Virolainen sijoittui hopealle vuonna 2015, ja Emmiina Lehtonen toi kotiin MM-pronssia vuonna 2018.

Nuorten Kokkien maailmanmestaruudesta on kisattu vuodesta 1977 lähtien. Tämän vuoden MM-kisa ratkaistaan Pariisin arvostetussa Cordon Bleu -koulussa syyskuun 26. päivänä.

”Kilpailun tarkoituksena on antaa nuorille ammattilaisille mahdollisuus kehittää kilpailun avulla taitojaan ja hakea kilpailukokemusta. On hienoa huomata, että yhä useampi nuori ammattilainen luottaa itseensä ja on halukas hakemaan täysin uudenlaista kokemusta kilpailuista”, Martti Lehtinen miettii.

”Suomen kilpailupaikka Jyväskylä Gradia Priimuksen toimipiste tarjosi eriomaiset puitteet kilpailulle, ja oppilaitoksen myötävaikuttava asenne kannustaa nuoria alalle. Koulutuskuntayhtymä Gradian johdolla järjestetään Jyväskylässä myös 11. - 14.5. Taitaja 2020 -kilpailut”, Lehtinen jatkaa.

Kilpailun järjestäjänä toiminut Chaîne des Rôtisseurs Finland on yksi  Suomen merkittävimmistä gastronomisista järjestöistä. Toiminnan tavoitteena on edistää alan ammattilaisten ja harrastajien yhteistyötä, olla mukana tukemassa suomalaista ruokakulttuuria sekä kannustaa erityisesti nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä.

Lisätietoja:

Martti Lehtinen, kilpailunjohtaja, Opetusneuvos, puh 040 504 0863, chef.martti.lehtinen@gmail.com