Uudistunut Gradia 20.2. alkavaan yhteishakuun neljän oppilaitoksen tarjonnalla

Mediatiedote 15.2.2018

Peruskoulun päättävät hakevat elokuussa 2018 alkavaan ammatilliseen ja lukiokoulutukseen toisen asteen yhteishaussa 20.2. – 13.3.2018. Haku tehdään opetushallituksen Opintopolku.fi -palvelussa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiassa haetaan kahteen ammatilliseen oppilaitokseen, jotka ovat Gradia Jyväskylä ja Gradia Jämsä, sekä kahteen lukioon: Jyväskylän Lyseon lukioon ja Schildtin lukioon.

Vuoden 2018 alusta Jyväskylän koulutuskuntayhtymä uudisti organisaationsa. Samalla kuntayhtymä ja siihen kuuluvat oppilaitokset ottivat käyttöön nimen Gradia. Muutoksen taustalla ovat työelämän murros ja ammatillisen koulutuksen reformi, jonka myötä muuttuivat niin ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö kuin rahoituskin. Myös lukiokoulutukseen tulee muutoksia. Uusi lukiolakiesitys on parhaillaan lausuntokierroksella.

Uusi ammatillinen koulutus vahvistaa osaamisperusteisuutta

Ammatillisen tutkinnon suorittaminen perustuu osaamiseen, ei opiskeluun käytettyyn aikaan. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, joka tekee opiskelusta entistä joustavampaa ja henkilökohtaisempaa.

Ammatillisten tutkintojen määrä vähenee asteittain. Uusiin tutkintoihin sisältyy kuitenkin paljon valinnaisuutta ja tutkinnon osia voidaan suorittaa myös muista ammatillista tutkinnoista. Yleisten työelämässä tarvittavien valmiuksien merkitys perustutkinnoissa korostuu.

Ammatillisessa koulutuksessa on edelleen käytössä yhteishaku peruskoulunsa päättäville. Pääasiallinen hakureitti on kuitenkin jatkuva haku, jossa ei ole valtakunnallisesti määriteltyä hakuaikaa.

Myös oppisopimus on mahdollisuus kaikille 15 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille henkilöille. Oppisopimuskoulutus on pääosin työpaikalla tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksen tietopuolisilla opinnoilla. Oppisopimus edellyttää hakeutujalta aina työsuhdetta tai yrittäjyyttä, ja siihen hakeutuminen ei ole sidoksissa mihinkään hakuaikoihin.

Schildtillä musiikin erityistehtävä – Lyseo kasvamassa suurimmaksi IB-lukioksi

Opetusministeriö myönsi syksyllä 2017 Schildtin lukiolle uutena erityistehtävänä musiikki-ilmaisupainotteisuuden. Jo aiemmin Schildtillä on ollut urheilupainotteinen erityistehtävä, ja se jatkuu.

Jyväskylän Lyseon lukio puolestaan on kasvamassa maan suurimmaksi IB-lukioksi. IB eli International Baccalaureate Diploma on kansainvälinen englanninkielinen ylioppilastutkinto, jota Suomessa tarjoaa parikymmentä koulua.

Musiikki-ilmaisun linjalle otetaan yhteishaussa 30 opiskelijaa, urheilulinjalle 50 ja IB-linjalle 75.

Korkea-asteelle sekä lukiosta että ammatillisesta koulutuksesta

Niin lukio kuin ammatillinen koulutuskin antavat jatko-opintokelpoisuuden korkea-asteelle eli ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Yliopistoon ammatillisen perustutkinnon suorittaneet olisivat hakemassa jatkossakin pääsykokeen kautta. Opiskelijavalintansa kehittämistyössä yliopistot ovat pisteyttämässä vain ylioppilastutkintotodistusta eli ylioppilaat voisivat hakea myös todistuksen perusteella. Uusista pisteytysmalleista saadaan tarkempaa tietoa elokuussa 2018.

Opetushallitus lähettää toisen asteen yhteishaun tuloksista hakijalle sähköisen tuloskirjeen hakulomakkeen sähköpostiosoitteeseen. Oppilaitos lähettää opiskelijavalintapäätöksen myös edelleen perinteisesti postitse.

Lisätietoja

Vesa Saarikoski, kuntayhtymän johtaja ja lukiokoulutuksen tulosaluejohtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, puh. 040 341 5100
Pirjo Kauhanen, rehtori, Gradia Jyväskylä, puh. 040 341 6152
Petteri Järvinen, rehtori, Gradia Jämsä, puh. 040 341 5022