Tero Heinämäki: oppisopimuksen kautta alaa vaihtamaan

Tero Heinämäki meni peruskoulun jälkeen lukioon ja opiskeli sen jälkeen valokuva-artesaaniksi. Lopulta se ei kuitenkaan tuntunut aivan omalta alalta.

- Olin kiinnostunut oluesta harrastuksena, ja kun Jyväskylään perustettiin Panimo Hiisi, minusta tuntui, että siihen on pakko päästä mukaan. Otin yhteyttä Mika Silajärveen ja siitä asiat lähtivät etenemään, hän kertoo.

Ensiksi Heinämäki oli panimossa kolme kuukautta työkokeilussa, mikä sai hänet vakuuttumaan, että kyseessä oli oma ala. Kokeilujakson jälkeen hän jatkoi tuntityöläisenä, mutta halusi syventää osaamistaan.

- Kun selvisi, että alaa voisi opiskella oppisopimuksella, tartuin heti siihen vaihtoehtoon. Onneksi myös Hiisissä innostuttiin ajatuksesta.

Opiskeluratkaisu löytyi joustavasti

Heinämäen oppisopimuksen tietopuolisen koulutuksen järjestäminen oli normaalia haastavampaa, koska panimoalan koulutusta ei Suomessa ole juuri tarjolla. Ratkaisu löytyi taannoisestaJyväskylän aikuisopistosta, joka Jyväskylän ammattiopiston ja Jyväskylän oppisopimuskeskuksen kanssa yhdistyi Gradia Jyväskyläksi 1.1.2018. Heinämäen opinnot elintarvikealan perustutkinnossa antoivat pätevyyden elintarvikkeiden valmistajaksi.

- Oppisopimus on ollut hyvä tapa opiskella. Minusta oluen tekeminen on ala, johon tällainen käytännössä tapahtuva opiskelu sopii todella hyvin. Tuntuu, että koko ajan on oppinut uutta, hän sanoo.

Heinämäki uskoo, että tärkeä syy mukavalta tuntuneisiin opintoihin on ollut positiivinen suhtautuminen ja tuki, jota hän on saanut Hiisi-panimossa. Tosin hyvä kuva hänelle on jäänyt muutenkin opintojen toteutuksesta: kaikki on aina järjestynyt.

- Opiskelu leipuri-kondiittorien kanssa toimi yllättävän hyvin. Ehkä myös muut ovat hyötyneet tästä vähän, sillä vedin opiskelukavereilleni tutustumiskäynnin panimolla, jossa käytiin läpi oluen valmistuksen prosessia ja tutustuttiin muutenkin toimintaan.

Opettavainen osaamisen näyttäminen

Erityisesti Heinämäki kiittää vielä oppisopimuksen osaamisen näyttämistilanteita. Se on hänestä hyvin opettavainen.

- Siinähän opettaja, pomo ja yksi työkavereista seuraavat kun teen jonkun työtehtävän, ja he tekevät siihen liittyviä kysymyksiä. Tilanteessa täytyy myös selkeästi kertoa, mitä on tekemässä. Se pakottaa miettimään työvaihetta kunnolla ja kehittää myös esiintymisvalmiuksia.

Oppisopimuskoulutuksesta kiinnostuneita Heinämäki haluaa muistuttaa vielä yhdestä asiasta: oppisopimus vaatii sitä, että pystyy työskentelemään itsenäisesti.

Hakupalvelut (puhelinaika ma–to klo 10–15.30 pe ja aattopäivinä klo 10–14)
040 341 6193
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
Opiskelijapalvelut
Haku- ja neuvontapalvelut
Käyntiosoite
Sepänkatu 3, Jyväskylä
Postiosoite
PL 472, 40101 Jyväskylä