Säästöjä ja uusia toimintamalleja - Jyväskylän koulutuskuntayhtymän tilinpäätös 2017

 

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian hallitus käsittelee kuntayhtymän vuoden 2017 tilinpäätöksen kokouksessaan 23.3.2018.

Toimintatuotot laskivat

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä sopeuttaa talouttaan suunnitelmallisesti vuosina 2017-2019. Sopeuttamisen syynä on toisen asteen koulutuksen rahoituksen merkittävä pieneneminen.

Koulutuskuntayhtymän ulkoiset toimintatuotot olivat 97,3 milj. euroa vuonna 2017. Leikkauksia edeltäneeseen tasoon verrattuna vuosituotot ovat 22,3 milj. euroa pienemmät. Vuodesta 2016 toimintatuotot pienenivät 9,3 milj. euroa. Toimintakuluja onnistuttiin pienentämään 9,0 milj. euroa. Tilikauden yli-/alijäämä oli edellisiin vuosiin nähden poikkeuksellisesti miinusmerkkinen eli -1,3 milj. euroa.

Kiinteistöinvestoinnit pienenivät

Koulutuskuntayhtymän rakentamisinvestoinnit olivat 13,7 milj. euroa vuonna 2017 (18, 1 milj. euroa 2016). Suurin investointikohde oli Harjun peruskorjauksen toinen vaihe. Vuodelle 2018 on arvioitu 9,6 milj. euron rakennusinvestointitarve.

Koulutuskuntayhtymä on 2000-luvulla toteuttanut koko kiinteistökannan läpikäyvän peruskorjausohjelman. Pelkästään vuosina 2010-2016 kiinteistöjä rakennettiin ja peruskorjattiin 100,9 milj. eurolla. Investoinnit pystyttiin pitkään rahoittamaan tulorahoituksella, mutta vuodesta 2016 alkaen rakentamiseen on otettu pitkäaikaista lainaa. Vuoden 2017 lopussa kuntayhtymän lainakanta oli 32,3 milj. euroa.

Kuntayhtymän omistamien rakennusten tekninen nykyarvo oli vuoden 2017 lopussa noin 200 milj. euroa.

Lisätuloja koulutusmyynnistä

Koulutuskuntayhtymän markkinaehtoista koulutusta myyvän tytäryhtiön Gradia-koulutuspalvelut Oy:n liikevaihto kasvoi 1,9 milj. euroon ja tuotti voittoa 7 prosenttia.

Kulutuskuntayhtymän ammatillisen koulutuksen koulutusvienti, joka toteutettiin EduCluster Finland Oy:n ja Gradia-koulutuspalvelut Oy:n kanssa oli volyymiltaan 0,3 milj. euroa.

Laajeneva koulutustehtävä

Sekä ammatillisessa peruskoulutuksessa että lukiokoulutuksessa opiskelijamäärät laskivat hiukan. Ammatillisessa perusopetuksessa laskennallinen opiskelijamäärä oli 6 175 ja lukiokoulutuksessa 2 450. Nuorten osalta laskua selittää 16-18 vuotiaiden ikäluokan koko, joka oli Keski-Suomessa pienimillään vuonna 2017.

Ammatillisessa lisäkoulutuksessa tehtiin laskennallisia opiskelijapäiviä noin 275 000, mikä oli noin 7 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Laskennalliset opiskelijamäärät nousivat jonkin verran koulutuskuntayhtymän toteuttamassa perusopetuksessa ja taiteen perusopetuksessa sekä oppisopimuskoulutuksessa. Perusopetuksessa oli 159 opiskelijaa, taiteen perusopetuksessa 949 ja oppisopimuskoulutuksessa 1 273.

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradialle uuden lainsäädännön mukaisen ammatillisen koulutuksen järjestämisluvan. Luvan perusteella voidaan käytännössä järjestää kaikkea tarvittavaa ammatillista koulutusta.

Ministeriö laajensi koulutuskuntayhtymän ensisijaisen toiminta-alueen kattamaan koko Keski-Suomen maakunnan.

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi myös lukiokoulutuksen erityiset tehtävät Kansallisen koulutuksen arviointineuvoston lausuntojen perusteella. Jyväskylän koulutuskuntayhtymän sai Gradia-lukioille kolme erityistä tehtävää: urheilupainotteinen opetus Schildtin lukiossa ja englanninkielinen IB-opetus Lyseon lukiossa sekä uutena erityisenä tehtävänä musiikki-ilmaisupainotteinen opetus Schildtin lukiossa.

Henkilöstö väheni, opettajien osuus kasvoi

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän palveluksessa työskenteli 1 064 henkilöä vuoden 2017 lopussa. Henkilöstömäärä on neljässä vuodessa pienentynyt 175 työntekijällä. Edellisestä vuodesta henkilöstömäärä väheni 55 hengellä. Erityisesti määräaikaisten työntekijöiden määrä on pienentynyt.

Henkilöstökulut olivat vuonna 2017 noin 61 milj. euroa, vajaat 10 milj. euroa pienemmät neljän vuoden takaiseen. Henkilöstökulujen osuus toimintakuluista on kuitenkin pysynyt ennallaan 68,3 prosentissa. Opetushenkilöstön osuus koko henkilöstöstä on kasvanut ollen nyt 68,2 prosenttia.

Koulutuskuntayhtymän työntekijöistä 62,2 prosenttia on naisia: tuki- ja hankehenkilöstössä 75,9 prosenttia, opetus- ja ohjaushenkilöstössä 57,4 prosenttia sekä johdossa ja esimiestehtävissä 55,4 prosenttia.

Koulutuskuntayhtymän työntekijät ovat erittäin sitoutuneita työhönsä. Sairauspoissaoloja oli 6,35 kalenteripäivää / henkilö vuonna 2017. Poissaolojen kehityksessä on ollut myönteinen trendi.

Gradian ja EduFuturan toimintamallit

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä valmisteli vuoden 2017 aikana uutta lainsäädäntöä ja rahoitustilannetta vastaavan Gradia-organisaation, joka aloitti 1.1.2018.

Keski-Suomen ja Jyväskylän kannalta merkittävää koulutuspoliittista rakennetta ja yhteistoimintamallia rakennettiin koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston EduFutura-mallissa ja -painopisteillä. Konkreettisia toimia olivat mm. opintopolkuyhteistyö, yritystehtaan valmistelu sekä EduFutura-professuuri.

 

Lisätietoja:

Juha Suonperä, hallituksen puheenjohtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, puh. 045 266 8089

Vesa Saarikoski, kuntayhtymän johtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, puh. 040 341 5100

Pekka Pirinen, talous- ja hallintojohtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, puh. 040 341 5 101

Maarit Kylmälahti, henkilöstöpäällikkö, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, puh. 040 341 6153