Rôtisseursin hieno Nuorten Kokkien SM-kilpailu Priimuksessa lauantaina 15.2.

Suomen Paistinkääntäjät ry:n eli Chaîne des Rôtisseursin Finlanden Nuorten Kokkien suomenmestaruuskilpailu käydään lauantaina 15.2. Gradia Jyväskylän Priimus-kampuksella. Kilpailu on tarkoitettu alle 27-vuotiaille ammattilaisille.

Kilpailijoiden tulee olla Suomen kansalaisia, ja heidän on oltava kokoaikaisessa työsuhteessa työnantajinaan tai esimiehinään Paistinkääntäjien Veljeskunnan aktiiviseen jäsenistöön kuuluva, vähintään arvolla Maître -tai Chef Rôtisseur.

Kansallisen kilpailun voittaja edustaa Suomea Paistinkääntäjiä kansainvälisessä kilpailussa. Vuoden 2020 MM - Jeunes Chefs Rôtisseurs -kilpailu - järjestetään 26.  syyskuuta Pariisin Cordon Bleu –koulussa Ranskassa.

Yksi kahdeksasta Nuorten kokkien finalistista lauantaina Priimuksessa  on Gradia Jyväskylästä kokiksi valmistunut Valtteri Paltamaa. Hän on myös ammattitaidon suomenmestaruuskilpailun Taitajan pronssimitalisti vuodelta 2017. Paltamaa on sekä Rôtisseurs-järjestön että Gradian stipendiaatti.

Kilpailun johtajana toimii Martti Lehtinen, Conseiller Culinaire du Baillage National de Finlande. Lehtinen teki pitkän uran alan opettajana silloisessa Jyväskylän ammattiopistossa.

Gradia Jyväskylästä päätuomarina toimii opettaja Chef Rôtisseur Riitta Palho, ja keittiötekniikan tuomaristoon kuuluvat opettajat Laura Veijonen ja Timo Rasinaho. Makutuomaristoon kuuluvat Gradia Jyväskylän rehtori Pirjo Kauhanen ja yksikönjohtaja Jukka Koivisto.

Kilpailutehtävä

Kilpailija suunnittelee menun hänelle osoitetusta ruokakorista ja listaan merkityistä yhteisistä saatavilla olevista raaka-aineista. Kilpailijat saavat ruokakorin numerojärjestyksessä, jonka jälkeen heillä on puoli tuntia aikaa suunnitella kilpailumenunsa. Korin raaka-aineista kilpailija suunnittelee ja toteuttaa oma menunsa neljälle (4) ruokailijalle, sisältäen alku-, pää- ja jälkiruoan. Aikaa varsinaiseen ruuan valmistukseen on kolme tuntia.

Aikataulu

Kilpailu on yleisölle avoin. Priimuksen ovet avataan klo 7.30 ja sen jälkeen tapahtuma etenee seuraavasti:

  • klo 8.15 Kilpailijanumeroiden arvonta
  • klo 8.30 Numerot 1, 2 ja 3 saavat raaka-aineet nähtäväksi
  • klo 9.15 Numerot 4, 5 ja 6 saavat raaka-aineet nähtäväksi
  • klo 10 Numerot 7 ja 8 saavat raaka-aineet nähtäväksi

Raaka-aineet nähtyään kokeilla on 30 min aikaa suunnitella ja kirjoittaa menu.

Ensimmäisen kilpailijan alkuruuan tulee olla valmiina klo 12, pääruuan klo 12.15 ja jälkiruuan klo 12.30. Kahdeksannen eli viimeisen kilpailijan alkuruuan aikataulu on klo 13.30, pääruuan klo 13.45 ja jälkiruuan klo 14.00.

Nuorten ammattilaisten tukena

Paistinkääntäjien veljeskunta on vuosisatoja vanha järjestö, joka perustettiin jo 1248. Suomeen järjestö tuli 1963, ja nykyisin Suomi on jäsenmäärältään maailman 3. suurin. Alusta alkaen yhtenä merkittävimpänä tavoitteena on ollut tukea nuoria alan ammattilaisia.

Lisätietoja

Martti Lehtinen, kilpailunjohtaja, puh. 040 504 0863 sähköposti: chef.martti.lehtinen@gmail.com
Riitta Palho, päätuomari, puh. 040 341 6006, sähköposti: riitta.palho@gradia.fi