Riitta Jalonen on valittu Vuoden liikunnanopettajaksi

Riitta Jalonen on valittu Vuoden liikunnanopettajaksi

Gradia onnittelee lämpimästi Riitta Jalosta, joka on valittu Vuoden liikunnanopettajaksi 2026. Tunnustus nostaa esiin pitkän ja vaikuttavan työn ammatillisen koulutuksen liikunnanopetuksen, opiskelijoiden hyvinvoinnin ja työkyvyn edistämisen puolesta.

Gradiassa liikunnan ja terveystiedon lehtorina toimiva Riitta Jalonen on valittu Vuoden liikunnanopettajaksi 2026 valtakunnallisilla liikunnanopettajien opintopäivillä Vierumäellä perjantaina 4.9.2026. Valinnan teki Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat LIITO Ry.

Valinnan perusteluissa Riitta Jalosta kuvataan sitkeäksi ja rohkeaksi ammattikoulujen liikunnanopetuksen puolestapuhujaksi. Hän on työssään korostanut liikunnan merkitystä tulevien ammattilaisten työkyvyn, jaksamisen ja hyvinvoinnin perustana.

Jalonen on puolustanut liikunnan asemaa ammatillisessa koulutuksessa sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Hän on laatinut kirjelmiä ja vetoomuksia kansanedustajille, jotta päätöksenteossa ymmärrettäisiin liikunnan yhteys tulevien työntekijöiden työssä jaksamiseen ja pitkien työurien mahdollistamiseen.

Työuransa aikana Jalonen on ollut kantava voima koulukohtaisten opetussuunnitelmien suunnittelutyössä. Hän on myös kehittänyt omaa osaamistaan laajasti: liikunnanopetuksen lisäksi hän on opiskellut ammatillisen erityisopettajan tutkinnon ja toiminut erityisopetuksen vastuuopettajana.

Riitta tunnetaan myös koulutettuna pilates-ohjaajana sekä liikunnan ilon ja yhteisöllisyyden rakentajana. Vuosien varrella hän on ohjannut henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteisiä aerobickerhoja, jotka ovat tukeneet koko kouluyhteisön hyvinvointia ja työkykyä.

Jalonen on toiminut liikuntatiimin vetäjänä usean vuoden ajan ja ohjannut yli 30 vuoden ajan tulevia liikunnanopettajia. Opetusharjoittelun ohjaajana hän on tarjonnut opiskelijoille monipuolisen ja realistisen kuvan ammatillisen koulutuksen liikunnanopetuksesta.

”Ehdottomasti parasta ovat opiskelijat”

Jalosen mukaan työn paras puoli löytyy opiskelijoista ja heidän kanssaan työskentelystä.

Kun saan ryhmän erilaiset liikkujat toimimaan yhteen työelämän pelisääntöjä noudattaen, se palkitsee joka kerta.

Vuosikymmenten aikana liikunnanopetuksen tuntimäärät ovat muuttuneet merkittävästi. Jalonen kertoo, että uran alkuvaiheessa Jyväskylän ammattiopistossa (nykyisin Ammattiopisto Gradia) liikuntaa oli kaksi tuntia viikossa koko lukuvuoden ajan sekä ensimmäisenä että toisena opiskeluvuonna. Nykyisin liikunnan ja hyvinvoinnin kokonaisuudet toteutuvat tiiviissä jaksoissa.

"Pyrimme aina siihen, että opiskelijat saavat oman työkyvyn ylläpitämiseen eväitä. Opiskelijoiden fyysisen kunnon kehittäminen olisi tärkeää huomioida jatkossakin, jotta meillä olisi jaksavia työntekijöitä ja pitkiä työuria. Liikuntatunteja lisää", Jalonen painottaa.

Nyt saatua tunnustusta Jalonen arvostaa suuresti:

"Olihan tämä valtavan iso yllätys, että tämmöinen tavallinen amisope palkitaan. Olen kiitollinen. Tämä on iso tunnustus ja merkitys itselleni pitkästä työurasta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän palveluksessa. Kiitos maailman paras liikkatiimi – hyvä työyhteisö on mahdollistanut kasvun vuoden liikunnanopettajaksi", Jalonen sanoo.

Ammattiopisto Gradian liikuntatiimi juhlisti Riitta Jalosen (keskellä) tunnustusta.