Oppisopimuksella joustavasti työelämään

Ammatillisen koulutuksen uudistus vuoden alussa toi mukanaan entistä laajemmat mahdollisuudet oppilaitoksen ja yrityksen yhteistyölle. Koulutussopimuksen ja oppisopimuksen yhdistelmä tarjoaa opiskelijalle joustavan polun työelämään ja yritykselle kätevän tavan kasvattaa uusia osaajia.

Kankaan paperitehtaan alasajosta alkunsa saanut Serviplan Oy huoltaa ja asentaa teollisuuden koneita omissa toimitiloissa Jyväskylässä sekä asiakkaan tuotantolaitoksilla ympäri Suomea. Voimakkaasti laajentuneessa yrityksessä eletään nyt hallitun kasvun vaihetta. Toimitusjohtaja Antti Havukainen pohtii työvoiman saatavuutta ja henkilöstön eläköitymistä. ”Meillä on kiire saada nuoria oppiin, jotta voidaan siirtää osaaminen eteenpäin. Näissä hommissa koulussa oppii perustaidot, mutta ammattilaiseksi kasvetaan työn äärellä.”

Helppo järjestely

Serviplan palkkasi uusimman oppisopimusopiskelijan kesällä kun Havukaisen oma poika Mikko halusi tehdä tutkinnon loppuun oppisopimuksena. Mikko suorittaa Gradia Jyväskylässä kone- ja tuotantotekniikan perustutkintoa. ”Vihdoin tuntuu siltä, että oma ala on löytynyt. Koulussa suhtauduttiin joustavasti kun vaihdoin koulutusalalta toiselle ja myös nyt, kun halusin tehdä tutkinnon loppuun oppisopimuksella”, kertoo Mikko Havukainen.  

Myös isä-Antti on järjestelyyn tyytyväinen. ”Oppisopimuksen tekeminen sujui todella jouhevasti. Pystyimme vaikuttamaan sisältöön ja valitsemaan meille tärkeitä opintokokonaisuuksia. Kaikki päätökset tulivat nopeasti. Saamme myös koulutustukea. ”

Matala kynnys palkkaamiseen

Oppisopimus on hyvä väylä onnistuneeseen rekrytointiin.

”Siinä pääsee tutustumaan ja näkee, onko henkilö sopiva kyseiseen työtehtävään ja yritykseen. Perinteisellä hakumenettelyllä kynnys palkkaamiseen on selvästi isompi.”

Oppisopimuksella aloittavalla on hyvät uranäkymät. ”Meillä työnjohtajat ovat ottaneet opiskelijat vastaan hyvin. Haastetta ja mielenkiintoisia tehtäviä saa lisää sitä mukaa, kun niitä on valmis ottamaan.”

Opiskelijat tuovat mukanaan myös kansainvälisiä valmiuksia.  ”Meillä pääsee maailmalle reissuhommiin mutta kielitaitoa tarvitaan usein myös asiakkaan työympäristössä kotimaassa. Nuorten kielitaito ja kansainväliset valmiudet on hyväksi havaittu”, Havukainen toteaa.

Lisätietoja
Gradia Työelämä- ja yrityspalvelut
puh. 040 341 5056, yrityksille@gradia.fi