Elina Wuethrich

Olen tanssinopettaja ja tanssitaiteilija. Valmistuin Tukholman tanssikorkeakoulusta tanssipedagogiksi vuonna 2000. Urallani olen toiminut muun muassa Kaakkois-Suomen tanssitaiteen läänintaiteilijana sekä tanssinopettajana ja tanssin luottamustoimissa eri tahoilla. Tanssijan, koreografin ja tuottajan tehtäviä olen tehnyt kokoillan produktioissa ja pienoisteoksissa, joista moni on syntynyt yhteistyössä eri taiteenalojen edustajien kanssa.

Seurauksena laaja-alaisesta kiinnostuksestani taiteisiin, perustin vuonna 2018 yhdessä muusikko Olli Hirvasen kanssa The Hot Box -taidetilan, joka on tuottanut yli 30 taidelähetystä nettiin vierainaan ammattitaiteilijoita eri aloilta. Monitaiteiset lähestymistavat kiinnostavatkin minua niin taiteellisessa kuin opetustyössä.

Gradiassa opetukseni keskittyy sydänlajiini nykytanssiin ja toimin myös ohjaajana ja koreografina usealle taidetanssin produktioryhmälle. Lisäksi hoidan vastaavan tanssinopettajan pestiä ja toimin tuotanto- ja suunnittelutehtävissä.

Nykytanssissa minua kiehtoo sen monipuolisuus ja ilmaisuvoimaisuus. Lajina se kehittyy jatkuvasti ja saa vaikutteita nykyhetkestä ja muista taiteista ja siksi sitä on vaikea laittaa tiettyyn boksiin. Tämä vastaa hyvin omaa käsitystäni tanssista sekä tanssin tekemisestä ja kokemisesta.

Oma intohimoni on koreografisessa työskentelyssä. Ryhmien kanssa esityksiä työstäessä nautin prosessista ja vuorovaikutuksesta. Koreografinen lähtökohta voi antaa sysäyksen polveilevalle tutkimusmatkalle, jonka aikana saamme yhdessä yllättyä, ilahtua ja liikuttua tanssista ja sen mahdollisuuksista.

Produktioryhmieni kanssa olemme saavuttaneet menestystä useissa valtakunnallisissa katselmuksissa. Näistä teoksista mainittakoon Pakopiste, Passage, Fauna ja Heijastuksen kääntöpuoli.

Opettaessa pyrin luomaan turvallisen ja kannustavan ilmapiirin, jossa sekä ryhmän että yksilön on hyvä olla. Tanssitunnit ovat paitsi oppimista myös nauttimista varten. Oli kyseessä lapsi tai aikuinen, vasta-alkaja tai edistyneen tason oppilas, tanssin ilon näkeminen on se, joka saa minut liikuttumaan aina uudestaan!

Tanssinopettaja Elina Wuethrich