SORA-lainsäädäntö

SORA-lainsäädäntö käsittelee opiskeluun soveltumattomuuteen liittyviä ratkaisuja. Lainsäädännön tavoitteena on parantaa koulutuksen ja työelämän turvallisuutta. SORA-lainsäädäntö koskee muun muassa opiskelijaksi ottamisen esteitä, opiskeluoikeuden peruuttamista ja palauttamista sekä päihdetestaustaa ja kurinpitoa. Tutkintokohtaisten terveydentilavaatimusten tavoitteena on edistää turvallisuutta ammatillisessa peruskoulutuksessa ja myöhemmin työelämässä.

Opiskelijaksi hakeutuvan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle. Mikäli esteen poistaminen ei ole mahdollista, opiskelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa henkilöä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen silloin, kun opintoihin sisältyy alaikäisen turvallisuutta, potilas- tai asiakasturvallisuutta taikka liikenteen turvallisuutta koskevia vaatimuksia.

SORA-lainsäädäntö ei koske kaikkia ammatillisia tutkintoja, vaan vain osaa niistä. Jos terveydentilasi tai toimintakykysi on heikentynyt, sinun kannattaa tarkistaa, ettei koulutuksessa tai tutkinnossa ole sellaisia vaatimuksia, jotka voivat olla esteenä opiskelijaksi valinnalle tai tutkinnon suorittamiselle. SORA-laissa määrättyjen perusteiden mukaisesti tällaisia vaatimuksia on humanistisella ja kasvatusalalla, tekniikan ja liikenteen alalla, luonnonvara- ja ympäristöalalla, turvallisuusalalla sekä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla.

Gradiassa järjestettäviä SORA-lainsäädännön alaisia tutkintoja ovat:

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto

  • sellainen psyykkinen tai fyysinen sairaus tai vamma, joka estää käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen osallistumisen, kuten psykoottistasoinen oireilu tai vakavasti toimintakykyä laskeva masennus
  • vakava sosiaalisten tilanteiden pelkotila tai viittomisen estävä sairaus tai vamma
  • muu sairaus tai vamma, joka vaarantaa opiskelijan oman tai muiden käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen osallistuvien tai niissä työskentelevien terveyden tai turvallisuuden
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Liikunnanohjauksen perustutkinto

  • sellaiset psyykkiset tai fyysiset sairaudet ja vammat, jotka estävät koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen, kuten ajankohtainen hoitamaton psykoosi, vaikea toimintakykyä laskeva masennus
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Logistiikan perustutkinto

  • insuliinihoitoinen diabetes
  • epilepsia tai muut tasapainoelimistön sairaudet ja toimintahäiriöt
  • sellainen näön tai kuulon heikkous, jota ei voida korjata apuvälineillä
  • sydän- ja verenkiertoelinten sairaus
  • fyysisen kuormituksen sietoa ja ulkotyössä selviytymistä rajoittava hengityselinten sairaus
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus
  • munuaissairaudet
  • psyykkinen sairaus, joka estää käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen osallistumisen päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus. 

Metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljetuksen osaamisala

  • insuliinihoitoinen diabetes
  • epilepsia tai muut tasapainoelimistön sairaudet ja toimintahäiriöt
  • sellainen näön tai kuulon heikkous, jota ei voida korjata apuvälineillä
  • sydän- ja verenkiertoelinten sairaus
  • fyysisen kuormituksen sietoa ja ulkotyössä selviytymistä rajoittava hengityselinten sairaus
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus
  • mielenterveyden häiriö
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Rakennusalan perustutkinto, maarakennuskoneenkuljetuksen osaamisala

  • insuliinihoitoinen diabetes
  • epilepsia tai muut tasapainoelimistön sairaudet ja toimintahäiriöt
  • sellainen näön tai kuulon heikkous, jota ei voida korjata apuvälineillä
  • sydän- ja verenkiertoelinten sairaus
  • fyysisen kuormituksen sietoa ja ulkotyössä selviytymistä rajoittava hengityselinten sairaus
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus tai vamma
  • mielenterveyden häiriö
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

  • ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus tai muu psyykkistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, vammat tai muu fyysistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
  • toimintakykyä rajoittava ihon sairaus kuten krooninen ihottuma, joka estää koulutukseen liittyvissä tehtävissä toimimisen
  • veriteitse tarttuva sairaus, joka saattaa rajoittaa koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimista
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Turvallisuusalan perustutkinto

  • sellainen näön tai kuulon heikkous, joita ei voida apuvälineillä korjata
  • sellaiset psyykkiset sairaudet, jotka estävät käytännön työtehtäviin tai työssäoppimiseen osallistumisen, kuten ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus
  • toimintakykyyn vaikuttava tuki- ja liikuntaelimistön sairaus.

Hieronnan ammattitutkinto

  • ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus tai muu psyykkistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, vammat tai muu fyysistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
  • toimintakykyä rajoittava ihon sairaus kuten krooninen ihottuma, joka estää koulutukseen liittyvissä tehtävissä toimimisen
  • veriteitse tarttuva sairaus, joka saattaa rajoittaa koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimista
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

  • sellainen psyykkinen tai fyysinen sairaus tai vamma, joka estää käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen osallistumisen, kuten psykoottistasoinen oireilu tai vakavasti toimintakykyä laskeva masennus
  • vakava sosiaalisten tilanteiden pelkotila tai viittomisen estävä sairaus tai vamma
  • muu sairaus tai vamma, joka vaarantaa opiskelijan oman tai muiden käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen osallistuvien tai niissä työskentelevien terveyden tai turvallisuuden
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Kehitysvamma-alan ammattitutkinto

  • ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus tai muu psyykkistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, vammat tai muu fyysistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
  • toimintakykyä rajoittava ihon sairaus kuten krooninen ihottuma, joka estää koulutukseen liittyvissä tehtävissä toimimisen
  • veriteitse tarttuva sairaus, joka saattaa rajoittaa koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimista
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto

  • sellaiset psyykkiset tai fyysiset sairaudet ja vammat, jotka estävät koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen, kuten ajankohtainen hoitamaton psykoosi, vaikea toimintakykyä laskeva masennus tai tuki- ja liikuntaelimistön sairaus
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto

  •  ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus tai muu psyykkistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, vammat tai muu fyysistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
  • toimintakykyä rajoittava ihon sairaus kuten krooninen ihottuma, joka estää koulutukseen liittyvissä tehtävissä toimimisen
  • veriteitse tarttuva sairaus, joka saattaa rajoittaa koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimista
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Terveysalan ammattitutkinto

Kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalvelujen erikoisammattitutkinto

Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto

  • insuliinihoitoinen diabetes
  • epilepsia tai muut tasapainoelimistön sairaudet ja toimintahäiriöt
  • sellainen näön tai kuulon heikkous, jota ei voida korjata apuvälineillä
  • sydän- ja verenkiertoelinten sairaus
  • fyysisen kuormituksen sietoa ja ulkotyössä selviytymistä rajoittava hengityselinten sairaus
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus tai vamma
  • mielenterveyden häiriö
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto

  • ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus tai muu psyykkistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, vammat tai muu fyysistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
  • toimintakykyä rajoittava ihon sairaus kuten krooninen ihottuma, joka estää koulutukseen liittyvissä tehtävissä toimimisen
  • veriteitse tarttuva sairaus, joka saattaa rajoittaa koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimista
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Lue lisää SORA-lainsäädännöstä Opintopolusta.