Opetushallituksen ja Gradian Kansainvälisyyskarnevaalit kutsuvat Jyväskylään 6. – 7.5.2019

Ammatillisen koulutuksen vuosittaiset kansainvälisyyspäivät järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä. Gradia organisoi Kansainvälisyyskarnevaalien nimellä toteutettavan tapahtuman. Järjestelyissä on vahvasti mukana myös Gradian opiskelijoita.

Nimivalinnalla halutaan viestiä, että kansainvälisyystoiminta on innostavaa arkea, mutta välillä on hyvä kokoontua asian pariin myös karnevalistisessakin hengessä. Mikäpä sen parempi ajankohta kuin kevät, joka on karnevaalien aikaa: Talvi vaihtuu ensin kevääksi, sitten kesäksi, ja vuoden työrupeama saadaan päätökseen.

Kansainvälisyys uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Päivillä on kolme teemaa, joista jaetaan yhdessä tietoa ja kokemuksia:

  • Kansainvälisyys uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa
  • Globaalit osaamistarpeet ja kansainvälisten yritysten odotukset
  • Eri koulutusasteiden yhteistyö

Puheenvuoroissa kuullaan kolmen kova nimen kautta laajasti kansainvälisyyden ääntä. Pääpuhujina ovat toimittaja-kirjailija Rauli Virtanen, tunnetaitojen valmentaja Miia Paakkanen ja yrittäjä, startup-kentän tunnettu vaikuttaja Paavo Beckman.

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät on suunnattu oppilaitosten johdolle, opettajille ja niiden kansainvälisyysasioita hoitaville.

Tutustu tarkemmin - gradia.fi/kansainvalisyyskarnevaalit - ja ilmoittaudu 8.4. mennessä!

Käytäthän sosiaalisessa mediassa aihetunnistetta #kansainvälisyyskarnevaalit