Musiikin ja tanssin perusopetus

Gradia Jyväskylä tarjoaa musiikin ja tanssin perusopetusta sekä myös ammattimuusikkokoulutusta. Opetusta saa vauvamuskarista aina ammattilaiseksi saakka. 

Musiikin ja tanssin perusopetus on lapsille ja nuorille tarkoitettua, laajan opetussuunnitelman mukaista opetusta. Tarjoamme oppilaille mahdollisuuden pitkäjänteiseen, tavoitteelliseen harrastukseen, joka antaa kokemuksia ja elämyksiä niin yksilönä kuin ryhmän jäsenenä. Oppilailla on myös hieno mahdollisuus hakea ammatilliseen muusikkokoulutukseen samassa talossa tutussa ympäristössä. 

Gradia Jyväskylän musiikki ja tanssi on osa Suomalaista musiikkikampusta, johon kuuluvat myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston musiikkikoulutus ja -tutkimus. 

Oppilaitos saa opetus- ja kulttuuriministeriön jakamaa valtionosuutta taiteen perusopetukseen ja on yksi Suomen konservatorioliiton ammatillista muusikonkoulutusta tarjoavista 15 jäsenoppilaitoksesta.  Oppilaitos on myös Suomen tanssioppilaitosten liiton ja Suomen musiikkioppilaitosten liiton jäsen.

Tervetuloa harrastamaan - soittamaan, laulamaan, tanssimaan!