Mitä Edua? – EduFutura Jyväskylän kesäkiertue tuotti podcastien sarjan

EduFutura Jyväskylä järjesti oppilaitosten opiskelijoista kootun viestintätiimin kanssa ikimuistoisen kesäkiertueen jo toistamiseen. Viisihenkinen opiskelijatiimi näkyi kesätapahtumissa kertomassa Opiskelijakaupunki Jyväskylän ja oppilaitosyhteistyön tarjoamista mahdollisuuksista ja keräsi samalla erilaisia opiskelijatarinoita. Tarinoista muodostui podcastien sarja Mitä Edua?, joka on kuunneltavissa muun muassa SoundCloud -palvelun kautta.

EduFutura-oppilaitosten käytävät ja pihamaat hiljenivät perinteisesti kesälomien myötä. Jyväskylän ammattikorkeakoulun autiossa pihassa komeileva hohtavan keltainen, kukkakuvioitu pakettiauto on tuonut tänä kesänä liikettä pihoille ja vanginnut useiden ohikulkijoiden huomion. Eikä ihme, sillä Maunoksi nimetty, Gradian oppilastyönä suunniteltu komistus kääntää katseita myös vilkkaimpaan ruuhka-aikaan.

Kohtaamisten kesä

Oppilaitoksen sisälläkään ei ole aivan hiljaista. Auringonkeltaisella seinällä varustetussa huoneessa on useampana hellepäivänä valmisteltu tiimityönä tulevia podcast-haastatteluja, mietitty sisältöjä sosiaalisen median päivityksiin ja suunniteltu näkymistä eri tapahtumissa. Ja naurettu.

– On ollut todella kiva ja mielenkiintoinen kesätyö, vakuuttaa Jyväskylän yliopistossa luokanopettajaksi opiskeleva Jutta Metsola iloisesti. Hän kertoo nauttineensa ihmisten kohtaamisesta kesäkiertueen aikana ja yhteisestä tekemisestä tiimiläisten kanssa. Tiiviin kesätyön aikana tiimikavereiden kanssa on ehtinyt ystävystyä.

Jyväskylä opiskelijasilmin

Tänä kesänä opiskelijatiimin keskeinen tehtävä on ollut kerätä opiskelijatarinoita EduFutura-oppilaitosten entisiltä ja nykyisiltä opiskelijoilta ja tuottaa niistä sisältöjä verkkoon. Tarinoita onkin kertynyt kesän aikana varsin mielenkiintoinen sarja.

Keskusteluissa on kuultu muun muassa, minkälaista historiaa Joel on tehnyt lukio-opintojensa aikana, kuinka Melissa päätyi käytännönläheiselle vaatetusalalle Gradiaan, miksi Turkka opiskelikin yhtäkkiä Turun yliopiston sijaan Jyväskylän yliopistossa, ja mikä toi luovan Saaran muotoilualalta markkinoinnin pariin JAMKiin. Yhtään samanlaista opintopolkua ei ole kesän aikana tullut vastaan. 

Haastattelujen lomassa on ehditty esitellä Jyväskylää ja Keski-Suomea opiskelijasilmin, kirjoittaa blogikuulumisia opiskelijoiden omaan #studentjkl-blogiin, tuottaa hauskoja videoita YouTube-kanavalle ja keksiä erilaisia visailuja ja mukavaa ajanvietettä kesäisessä Keski-Suomessa. Näistä mainittakoon Tuomiojärven rannalla tarjottu peräkärrysaunominen.

Opiskelijatarinat jäävät elämään

Yksittäisinä tapahtumina opiskelijatiimin mieleen ovat tältä kesältä jääneet erityisesti Jyväskylässä järjestetyt SuomiPop ja Kalevan kisat sekä Porin SuomiAreena, jossa tiimin edustus pääsi myös MTV-lavalle kertomaan kesäkiertueesta ja opiskelijakaupunki Jyväskylästä. EduFutura Jyväskylä järjesti tapahtumassa  myös improvisaatioteatterilla tarinallistetun keskustelutilaisuuden Elämänpituinen opinpolku – pitkää piinaa vai osaamisen iloa? yhdessä Sivistystyönantajien ja Skills Finland ry:n kanssa.

EduFutura Jyväskylä on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama yhteisö. Yhteistyön tavoitteena on parantaa opetuksen laatua ja tarjota opiskelijoille monipuoliset ja joustavat mahdollisuudet luoda omannäköisiä opintopolkuja.

EduFutura Jyväskylä löytyy verkosta: www. edufutura.fi, Facebok, Instragram, SoundCloud, Youtube, Twitter.