Koulutuksen professori Jouni Välijärvi ja opiskelijatiimi selvittivät mihin suuntaan koulutusta on kehitettävä

EduFutura Jyväskylän opiskelijat Oona Huttunen ja Wilhelmiina Koskelo Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiasta, Joonas Mannonen Jyväskylän yliopistosta ja Hilma Ojanen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta tekivät kesällä 2017 haastattelukiertueen eripuolille Suomea. Matkan tuloksena syntyy kirja, joka on kattava läpileikkaus suomalaisten oppimiskokemuksista. Professori Jouni Välijärvi peilaa ihmisten tarinoita tutkimustietoon ja havaintoihin muun muassa PISA-arvioinneista.

Nuoret kuulevat ja taltioivat erilaisten suomalaisten kokemuksia koulusta ja oppimisesta. Haastatteluissa heille välittyy mittava määrä ideoita siitä, mihin suuntaan suomalaista koulutusta pitäisi tulevaisuudessa viedä.

Osa kirjan tarinoista on kipeää luettavaa. Koulukiusaaminen on jättänyt haa­voja, joiden kanssa kamppaillaan koko loppuelämä. Kipeisiin asioihin puuttumalla koulu voi kuitenkin myös muuttaa elämää paremmaksi. Yhteisöön kasvamisen mahdollistajana koulun merkitys on korvaamaton.

Tarinat ovat kuitenkin pääosin myönteisiä, opettajia, koulua ja saatua oppia arvostavia. Monia asioita haluttaisiin kuitenkin myös muuttaa. Tulevaisuus edellyttää valmiutta elää jatkuvan muutoksen keskellä, sosiaalisia taitoja, kulttuurista joustavuutta, ennakkoluulottomuutta ja intoa muuttaa maailmaa, tiimityön hallintaa, yrittäjyyt­tä, digitaitoja… Moni kantaa huolta myös nuorten terveydestä, hyvinvoinnista ja tasavertaisista mahdollisuuksista harrastaa.

-Tarinoissa ihmiset kuvaavat omia kokemuksiaan ja näkemyksiään koulusta hyvin avoimesti ja rehellisesti. Nuoret ovat onnistuneet saavuttamaan haastateltujen luottamuksen poikkeuksellisella tavalla, professori Välijärvi kuvaa.

Kirja on tärkeää luettavaa paitsi koulutuksen ammattilaisille ja päättäjille, myös kaikille koulutuksesta kiinnostuneille.


Jouni Välijärvi, Joonas Mannonen, Oona Huttunen, Hilma Ojanen, Wilhelmiina Koskelo: Maailma muuttuu – muuttuuko koulukin? (Docendo 2018), sidottu, 184 sivua, ISBN 978-952-291-489-7. Kirjan ansiokas kuvitus on jyväskyläläisen Linda Saukko-Rautan käsialaa.

Kirjaa saa EduFutura Jyväskylän oppilaitosten, kirjakauppojen ja kustantaja Docendon kautta.

Kuva kirjasta Maailma muuttuu - muuttuuko koulutukin

Lisätietoja:


Jenni Isopahkala, viestintäsuunnittelija, EduFutura Jyväskylä, puhelin 040 648 5499