Keskisuomalaisten kasvuhakuisten kone- ja metallialan yritysten tulevaisuustietoisuutta ja ennakointikykyä selvitetään

Mediatiedote 30.8.2018

Gradia, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulu selvittävät keskisuomalaisten, kasvuhakuisten mikro- ja pk-yritysten tulevaisuuden tuotantomenetelmiä ja osaamisvaatimusten muutoksia. Tavoitteena on tehdä näkyväksi osaamis- ja investointitarpeita sekä selvittää pk-yritysten kiinnostusta yhteiseen innovointi- ja oppimisympäristöön oppilaitosten kumppanina.

Selvitys tehdään sähköisen kyselyn ja osaamiskartoitushaastattelujen avulla. Kysely lähetetään noin 100-120:lle yritykselle, minkä lisäksi kyselyyn vastanneista yrityksistä haastatellaan 30.

- Teknologia- ja robotisaatiokehityksen myötä tulee lähitulevaisuudessa tapahtumaan tuotantomenetelmien ja materiaalien merkittävää uudistumista. Nykyiset tuotantotavat ja osaaminen eivät takaa yritysten kilpailukykyä enää 2020-luvulla, toteaa projektipäällikkö Tomi Majava Gradiasta.  

Selvityshankkeessa verrataan keskisuomalaisten kone- ja metallialan yritysten tuottamia tulevaisuuskuvia tutkimus- ja koulutusalan asiantuntijoiden sekä toimialan edunvalvojien ja suurten vientiyritysten määrittelemiin visioihin toimialan tulevaisuudesta. Selvityksen tuloksena tuodaan esille mikro- ja pk-yritysten mahdolliset ennakointi- ja osaamiskuilut. Hankkeen avulla yrityksille tuodaan näkyväksi tulevaisuuden kilpailukyvyn varmistavia osaamisen ja infrastruktuurin investointitarpeita.

- Hankkeen avulla toimijat syventävät yritysyhteistyötään ja edistävät yritysten verkostoitumista. Osana hanketta selvitämme myös yritysten kiinnostusta sitoutua ja investoida yhteiseen innovointi- ja oppimisympäristöön oppilaitosten kumppanina.

Koko maakunnan alueella toteutettavaa FutureMan-selvityshanketta rahoittaa Keski-Suomen liitto. Hankkeen toiminta on aloitettu elokuussa 2018. Selvityksen tuloksia ja jatkotoimenpidesuosituksia saadaan maaliskuun 2019 loppuun mennessä.

Lisätietoja:
Tomi Majava, kouluttaja, projektipäällikkö, Gradia Jyväskylä, puh. 040 341 6420,
sposti etunimi.sukunimi@gradia.fi (Jyväskylän ja eteläisen Keski-Suomen seutu)
Rauno Viiru, koulutussuunnittelija, POKE Työelämä- ja yrityspalvelut, puh. 040 742 6563,
sposti etunimi.sukunimi@poke.fi (Äänekosken ja Saarijärven-Viitasaaren seutu)