Keski-Suomen Yrittäjäsanomat: Täsmäkoulutus tukee perheyrityksen hallittua kasvua

Perheyrityksessä osaamista on kertynyt kahdelle sukupolvelle paljon. Uutta hankitaan täsmäkoulutuksella lähtien liikkeelle yrityksen tarpeesta ja oppijan tilanteesta.

Serviplan Oy on koko ajan kasvava ja kehittyvä teollisuuden kunnossapidon yritys. Työt ovat paperi-, sellu- ja puunjalostusteollisuudessa sekä voimalaitoksissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Yritys etsii jatkuvasti uusia alan ammattilaisia ja myös kouluttaa heitä itse kumppaninaan Gradia.

Silva Havukainen toimii Serviplanin talous- ja henkilöstöjohtajana. Parhaillaan hän opiskelee työn ohessa Gradiassa liiketoiminnan erikoisammattitutkintoa osaamisalanaan taloushallinto. Yrityksessä työskentelevät myös perheen kolme poikaa, joista yksi suoritti loppuun oppisopimuksella viime jouluna kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon ja toinen opiskelee parhaillaan samaa tutkintoa loppuun oppisopimuksella.

”Meille on ollut tärkeää, että koulutukset on rakennetaan meidän tarpeisiimme. Kaikilla on jo paljon alan osaamista, ja opintojen aloittaminen niin sanotusti alusta olisi turhauttanut. Joustavat koulutukset palvelevat tällaista perheyritystä parhaiten, Silva Havukainen pohtii. Serviplanin toimitusjohtaja ja puoliso Antti Havukainen nyökyttelee. ”Yrittäjänä toivon koulutukseen muunneltavuutta yrityksen tilanteen ja työaikataulujen mukaan. Olemmekin voineet hienosti vaikuttaa oppimisen sisältöihin ja ajoitukseen”, hän jatkaa.

Itsekin aikanaan oppisopimuksella kouluttautunut Antti Havukainen arvostaa oppisopimuksen yrityskohtaista mukautuvuutta: sitä opiskellaan, mitä tarvitaan. Niin hän kuin puoliso Silvakin pitävät jatkuvaa oppimista avaintekijänä, ja Serviplanilla jokaista työntekijää kannustetaankin kouluttautumaan. Henkilöstön osaaminen ja hyvinvointi ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Serviplan tarjoaa myös työssäoppimispaikkoja alan ammatillista koulutusta suorittaville. Harjoittelijat ovat Antti ja Silva Havukaisen mukaan voimavara ja tuottavaa työtä tekeviä. Monet yrityksen työntekijät ovat tulleet töihin nimenomaan harjoittelun kautta, ja siksi he hyvin ymmärtävät, miten tukea harjoittelijan kehittymistä. Oppipojasta tai -tytöstä mestariksi! ”Tulevaisuuden näkymät ovat erittäin positiiviset. Olemme vähän jopa hillinneet yrityksen kasvua, jotta kaikki toiminnot pysyvät kehityksessä mukana. Tärkeä arvomme on vastuullisuus ja laatu – niistä ei tingitä.

Oppiminen on välttämätöntä, jotta olemme jatkossakin alamme huippuosaajia, Antti Havukainen summaa.

Juttu julkaistu Keski-Suomen Yrittäjäsanomissa 8.5.2019.

 

Yritys- ja elinvoimapalvelut