Keski-Suomen Yrittäjäsanomat: Oppisopimuskoulutus vastasi pienyrityksen kasvuun

Osa-omistaja kouluttautuu oppisopimuksella Katutekno Oy:hyn monipuoliseksi osaajaksi.

Katutekno Oy:n toiminnan kasvu ja laajeneminen asfalttipinnoituksessa toi selkeän tarpeen uudelle työntekijälle. Yrityksessä osa-omistajana toimiva Pekka Tuokkola oli päättänyt lopettaa mittavan jääkiekkouransa maalivahtina. Yrityksen kasvu ja Tuokkolan uranvaihto yhdessä loivat mahdollisuuden oppisopimukselle.

"Pekalla oli osa-omistajana taustatietoa yrityksestä ja sen toiminnasta, mikä helpotti uuden työntekijän palkkaamista. Ostimme myös toisen yrityksen ja olimme liiketoimintakaupan myötä vahvasti kasvun polulla", kertoo Katutekno Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Rautiainen.

Katutekno Oy on vuonna 2003 perustettu asfaltin paikkaukseen erikoistunut yritys, joka tekee asfalttipinnoituksia kotipihoihin, yrityskiinteistöille ja tieverkostoon. Tuokkola työskentelee yrityksen taloushallinnossa. Opinnot hän aloitti syksyllä 2018 ja opiskelee Gradiassa oppisopimuksella merkonomiksi liiketoiminnan perustutkinnossa, kirjanpitoon suuntautuen.

Rautiaisen mielestä oppisopimus koulutusmuotona sopii pienyritykselle, jossa työtehtävät ovat vaihtelevia ja työntekijä tarvitsee monipuolisia tietoja ja taitoja. Hän suositteleekin oppisopimusta muille yrittäjille.

Vaikka uusi työntekijä vaatii aikaa, tulokset ja hyöty ovat erinomaisia. Näen, että Pekka kehittyy työssään peruskirjanpitäjästä monipuoliseksi osaajaksi.

"Olen saanut työpaikalta todella hyvää ohjausta ja oppinut sen myötä paljon. Vastaavasti työnantaja on saanut minusta innokkaan ja motivoituneen tekijän, joka tuo opiskelun kautta uusia näkökulmia työhön", Tuokkola lisää. 

Oppisopimuskoulutuksessa oppiminen tapahtuu työtä tekemällä ja lähiopetusta on noin kerran kuukaudessa.

"Työntekijä on siis oikeasti työpaikalla. Lähiopetuspäivät antavat ammatillisen perustan ja tukevat työelämässä läpikäytyjä asioita", Tuokkola kertoo.

Rautiainen on nähnyt Tuokkolan halun oppia ja omaksua asioita. Hän pitää koulutusta ja työntekijöiden kehittymistä elinehtona yritykselle, kun nopeassa kehitysvauhdissa on pysyttävä mukana.

"Yritystä ei ole ilman motivoituneita työntekijöitä."

Juttu on julkaistu Keski-Suomen Yrittäjäsanomissa 17.9.2019.
 

Yritys- ja elinvoimapalvelut