Kansainvälistyminen opintojen aikana
Opintojesi aikana sinulla on mahdollisuus hankkia kansainvälistä osaamista lähtemällä työelämäjaksolle ulkomaille. Ulkomaanjaksot ovat yleensä 6-8 viikon mittaisia jaksoja joko oppilaitoksessa tapahtuvaa opiskelua tai työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Ulkomaanjakso on aina osa tutkintoa. Suositeltava ulkomailla suoritettava tutkinnonosa on valinnainen Alan työtehtävissä toimiminen ulkomailla -tutkinnonosa (15 osp).
Ulkomaanjaksolla pääset laajentamaan ammattiosaamistasi ja kehittämään ammatti-identiteettiäsi. Samalla joudut ottamaan vastuuta itsenäisesti toimimalla uudessa ja vieraassa kulttuurissa. Pääset tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja uusiin ihmisiin ja samalla kielitaitosi sekä vuorovaikutustaitosi kehittyvät.
Työelämäjaksot toteutetaan pääsääntöisesti Gradia Jyväskylän ja Gradia Jämsän eurooppalaisten yhteistyökumppanien kanssa yhteistyössä. Työpaikkoja ei siis opiskelija itse etsi, vaan ne ovat osa oppilaitoksen kumppaniverkostoja. Joillakin aloilla opiskelijoilla on mahdollisuus myös jaksoon esimerkiksi Kanadassa, Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä.
Koronapandemian vuoksi opiskelijoiden ulkomaanjaksoja ei toteuteta keväällä 2021. Turvallisuustilanne huomioiden ulkomaanjaksojen toteutusaikataulusta päätetään syyslukukauden 2021 alkaessa.