Gradiasta ja Spesiasta 40 kilpailijan joukkue ammattiosaamisen SM-kilpailuun 21. - 23.5 Joensuuhun

Gradiasta ja Spesiasta suuntaa yhteensä 40 kilpailijan joukkue ammatillisen koulutuksen vuosittaiseen suurtapahtumaan Taitajaan. Tänä keväänä ammattiosaamisen SM-kilpailu Taitaja järjestetään Joensuussa 21. – 23. toukokuuta.

Kaikkiaan Joensuu-areenalla mittelöi 478 kilpailijaa 43 eri ammattialan lajissa. Mukana on myös 57 kansainvälistä kilpailijaa eri puolilta Eurooppaa, Aasiaa ja Yhdysvalloista. Tapahtumassa käydään myös erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-kilpailu sekä yläkoululaisille suunnattu Taitaja9-loppukilpailu. TaitajaPLUS-kilpailun puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan finaalissa kilpailee Spesian Sami Viinikainen.

Gradian joukkueeseen kuuluvat myös ammattiosaamisen MM-kilpailun World Skills -kilpailijat Eemil Ahonen (informaatioteknologia), Melissa Kuisma (muoti ja vaatetus), Katariina Komulainen (painotekniikka) ja Suvi Minkkinen (ravintolapalvelu), jotka edustavat Suomea 22. – 27. elokuuta 2019 järjestettävissä ammattiosaamisen maailmanmestaruuskilpailuissa Kazanissa, Venäjällä. Lisäksi Gradian opiskelijoita on mukana infrarakentamisen, mekatroniikan ja robotiikan näytöslajeissa.

Vasta 16-vuotias Ella Ross opiskelee Gradia Jyväskylässä tekstiili- ja muotialaa. ”Minulla on nuoresta iästäni huolimatta jo paljon kokemusta ompelusta, sillä sain ensimmäisen ompelukoneeni 8-vuotiaana, ja sitä aiemmin ompelin käsin”, Ella Ross kertoo.

Gradia Jämsässä floristiikkaa opiskeleva Kiia Ylönen odottaa Joensuun finaalilta uutta kokemusta, oppia ja ideoita. ”Kaikki finalistit saavat samat materiaalit - on mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea niistä kukin pystyy luomaan”, miettii Ylönen.

Jyväskyläinen Jasperi Ristimäki lähtee tekemään parhaansa CNC-koneistuksen finaalissa. ”Kilpailu tuo tullessaan paljon uutta tietoa, sillä finaalissa opitaan kokonaan uusi tapa ohjelmoida”, sanoo Ristimäki.

Milla Saarinen puolestaan kilpailee maalaus ja tapetointi -lajin finaalissa. Hän on toisen vuoden kaksoistutkinto-opiskelija ammattialanaan pintakäsittely. Hän on päässyt näyttämään osaamistaan myös ystäväpiirissä. ”Kavereiden ostaessa talon sain hoitaa tapetoinnin ja lattianasennuksen”, Saarinen kertoo.

Vuoden päästä keväällä ammattiosaamisen iloa nähdään Jyväskylässä, sillä Gradia ja Spesia yhteistyökumppaneineen järjestävät Taitaja-tapahtuman Jyväskylän messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa ja sen läheisyydessä 11. – 14. toukokuuta 2020.

Keski-Suomesta kolme joukkuetta yläkoululaisten Taitaja9-finaaliin

Taitaja2019-tapahtuman yhteydessä järjestettävässä Taitaja9-finaalissa on mukana kolme keskisuomalaisjoukkuetta: Petäjäveden yläasteen Suohullut, Jyväskylän normaalikoulun FIREFOX ja Joutsan yhtenäiskoulun Pojat.

Taitaja9 on yläkoululaisille suunnattu kädentaitoja ja nokkeluutta vaativa kilpailu, joka käydään kolmihenkisin joukkuein. Finaaliin joukkueet ovat selvittäneet tiensä aluekilpailujen kautta.

Gradian ja Spesian edustajat finaalissa (kotipaikka Jyväskylä, jollei muuta ole mainittu)

Cateringkokki (parilaji): Ronja Kisonen, Gradia Jyväskylä ja Silja Oikari, Gradia Jyväskylä
CNC-Koneistus: Lauri Tenhunen, Gradia Jyväskylä, Laukaa
CNC-Koneistus: Jasperi Ristimäki, Gradia Jyväskylä
Floristiikka: Kiia Ylönen, Gradia Jämsä
Hiusmuotoilu: Wallu Kapanen, Gradia Jyväskylä
Ilmastointiasennus: Lauri Uustalo, Gradia Jyväskylä, Hartola
Kauneudenhoito: Sanni Pekkanen, Gradia Jyväskylä
Lähihoitaja: Teresa Memrik, Gradia Jyväskylä, Lievestuore
Maalaus ja tapetointi: Milla Saarinen, Gradia Jyväskylä
Painotekniikka: Siri Markkula, Gradia Jyväskylä, Saarijärvi
Painotekniikka: Riikka Simppanen, Gradia Jyväskylä
Painotekniikka: Tarmo-Petteri Timosaari, Gradia Jyväskylä
Painotuotteen suunnittelu: Outi Penttinen, Gradia Jyväskylä
Painotuotteen suunnittelu: Eeva-Maria Apilo, Gradia Jyväskylä
Painotuotteen suunnittelu: Karoliina Lehtolahti, Gradia Jyväskylä
Ravintolakokki: Tuuli Rossi, Gradia Jyväskylä, Laukaa
Puhtaus- ja kiinteistöpalveluala, TaitajaPLUS: Sami Viinikainen, Spesia, Laukaa
Putkiasennus: Eetu Oksanen, Gradia Jyväskylä, Joutsa
Talonrakennus kirvestyöt: Otto Ikonen, Gradia Jyväskylä, Toivakka
Talonrakennus kirvestyöt: Vili Saaranen, Gradia Jyväskylä
Talonrakennus, muuraus ja laatoitus: Aarni Korpelin, Gradia Jyväskylä
Tarjoilija: Melissa Lindén, Gradia Jyväskylä, Jämsä
Tietojenkäsittely: Santeri Pallari, Gradia Jyväskylä
Vaatteenvalmistus: Tiia Moilanen, Gradia Jyväskylä
Vaatteenvalmistus: Ella Ross, Gradia Jyväskylä
Vaatteenvalmistus: Enni Tulla, Gradia Jyväskylä, Kangasniemi
Yrittäjyys (joukkuekilpailu): Petrus Mutanen, Gradia Jyväskylä, Muurame, Matti Nurminen, Gradia Jyväskylä, Joutsa ja Luukas Rentola, Gradia Jyväskylä

Näytöslaji, Infrarakentaminen: Juuso Hiiliaho, Gradia Jyväskylä, Keuruu
Näytöslaji, Infrarakentaminen: Aapo Mattila, Gradia Jyväskylä, Uurainen
Näytöslaji, Mekatroniikka: Pekka Aitto-oja, Gradia Jyväskylä, Hankasalmi
Näytöslaji, Mekatroniikka: Sanni Isotalo, Gradia Jyväskylä
Näytöslaji, Robotiikka, Valtteri Korhonen, Gradia Jyväskylä
Näytöslaji, Robotiikka, Mikhail Zaitsev, Gradia Jyväskylä

Worldskills Informaatioteknologia, Eemil Ahonen
Worldskills, Muoti ja vaatetus, Melissa Kuisma
Worldskills, Painotekniikka, Katariina Komulainen, Turku
Worldskills, Tarjoilija, Suvi Minkkinen

Toimituksille tiedoksi

Kilpailijat ovat tavoitettavissa oppilaitoksissaan keskiviikkoon 15.5.2019 saakka, jonka jälkeen joukkue lähtee Joensuuhun. Kilpailijoita voi haastatella joko oppilaitoksen tiloissa tai työelämässä oppimassa-jaksoilla, jolloin on mahdollisuus ottaa myös toiminnallisia kuvia.

Lisätiedot sekä kilpailijoiden haastattelupyynnöt

Jouni Ikäheimonen, Taitaja2019 joukkueenjohtaja, puh. 040 341 5525, jouni.ikaheimonen@gradia.fi, Gradia
Susanna Kanninen, Taitaja2019 varajoukkueenjohtaja, puh. 040 341 5843, susanna.kanninen@gradia.fi, Gradia
Hannu Pahajoki, opettaja, puh. 040 486 4136, hannu.pahajoki@spesia.fi, Spesia

Lisätiedot Taitaja2020-tapahtuma

Pia Tolonen, kilpailujohtaja, puh. 040 341 5844, pia.tolonen@gradia.fi, Gradia

Mediatiedote 24.4.2019