Gradian talous tervehtyy: vuoden 2022 alijäämäinen tulos oli jo ennakoitua parempi

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian hallitus käsittelee kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen kokouksessaan 30.3.2023.

Gradian tilikauden 2022 alijäämä on 860 000 euroa, mutta se on talousarviota parempi. Ennakoitua parempaa tulosta selittävät kevään 2022 aikana käynnistetyt talouden sopeuttamistoimenpiteet, joilla Gradia on tavoitellut merkittäviä kustannusvähennyksiä.

”Viimeisen kymmenen vuoden aikana Gradian talous on ollut tasapainossa vain kaksi kertaa. Talouttamme ovat rasittaneet toisen asteen koulutusleikkaukset, merkittävät kiinteistöinvestoinnit ja henkilöstömäärän kasvu. Taloustilanne vaati kovia, menoja leikkaamalla tehtäviä sopeuttamistoimenpiteitä, koska Gradian tulojen kasvua ei ollut nähtävissä tulevina vuosina. Toimenpiteet kirpaisivat kovasti, mutta taloutta tervehdyttävät vaikutukset ovat jo nyt nähtävissä. Menemme kohti talouden tasapainoa”, kertoo kuntayhtymän johtaja Anssi Tuominen.

Sopeuttamistoimenpiteet koostuvat henkilöstön vähentämisestä, organisaatiorakenteen keventämisestä, hankintojen ja investointien karsimisesta sekä Gradia-ravintoloiden ja Gradia-kiinteistöt-liikelaitoksen tuottamien tukipalveluiden ulkoistusselvityksistä.

Gradian ulkoiset toimintatuotot olivat 101,1 milj. euroa, eli 2,0 milj. euroa edellisvuotta enemmän. Kuntayhtymän toimintakulut kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna vain 0,4 milj. euroa ja olivat 92,2 milj. euroa. Käynnistyneiden talouden tasapainottamis- ja sopeuttamistoimien myötä henkilöstökulut pienenivät 0,1 milj. euroa ja olivat 66,6 milj. euroa. Gradian henkilöstön määrä oli vuoden 2022 lopussa 1 041, kun se vuonna 2021 oli 1 122. Opetushenkilöstön osuus henkilöstöstä oli 67,1 %. 

Kuntayhtymän lainakanta pysyi edellisen vuoden tasolla ollen 21,8 miljoonaa euroa. Osana talouden sopeuttamistoimia investointeja jätettiin toteuttamatta 1,7 miljoonalla. Vuoden 2022 investoinnit olivat yhteensä 6,9 milj. euroa, josta rakentamisinvestoinnit olivat 5,3 milj. euroa.

Gradia-konsernin tytäryhtiö Gradia-koulutuspalvelut Oy teki 0,3 milj. euron tuloksen markkinaehtoisessa koulutuksessa 2,5 milj. euron liikevaihdollaan.

Suomen suurin koulutuskuntayhtymä

Gradia on Suomen suurin toisen asteen koulutuskuntayhtymä. Vuonna 2022 opiskelijoita oli ammatillisessa koulutuksessa, lukiokoulutuksessa, aikuisten perusopetuksessa ja taiteen perusopetuksessa yhteensä 21 849.

Viime vuonna Gradiassa suoritettiin yhteensä 3 515 tutkintoa. Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston kanssa tehtävässä EduFutura-yhteistyössä Gradian opiskelijoille kirjattiin 2026 korkeakouluopintojen suoritusta. Työelämä- ja yrityskumppanuuksia Gradialla on 2 278.

Lisätietoja: 

Anssi Tuominen, kuntayhtymän johtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, puh. 040 341 5100 

Mediatiedote 22.3.2023