Gradian johtajahaku käynnistyi

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian johtajan hakuprosessi käynnistyi maanantaina 9.8., kun tehtävä julkaistiin haettavaksi.

”Haemme osaavaa johtajaa ja joukkuepelaajaa. Gradia on valtakunnallisesti vaikuttava koulutustoimija, jonka johtaja toimii merkittävässä roolissa koulutustoiminnan ja työelämän kehittäjänä”, kertoo Gradian hallituksen puheenjohtaja ja valintaryhmän puheenjohtaja Juha Suonperä.

Johtajan tehtävä avautuu Gradian nykyisen johtajan Vesa Saarikosken siirtyessä 1.9. Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtoriksi. Gradian vt. johtajana toimii rekrytointiprosessin ajan kuntayhtymän talous- ja hallintojohtaja Vesa Voutilainen.

Työpaikkailmoitus on julkaistu Kuntarekry-palvelussa, jonka kautta tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella.

“Toivomme hakijoita, joilla on työkokemusta vaativista ja laaja-alaisista johtotehtävistä sekä hallinnollista osaamista erityisesti kuntaomisteisten konsernien johtamisesta ja hallitustyöskentelystä, jonka lisäksi koulutustoimialan, erityisesti oppilaitosjohtamisen kokemuksesta on varmasti etua tehtävässä”, kertoo Gradian henkilöstöpäällikkö Maarit Kylmälahti.

Hakuaikaa on jatkettu 21.9. klo 15.00 ja uuden johtajan on tarkoitus aloittaa tehtävässään 1.2.2022 tai sopimuksen mukaan. Kuntayhtymän johtajan valinnasta päättää Gradian valtuusto joulukuussa.

Lisätietoja
Juha Suonperä, Gradian hallituksen puheenjohtaja puh. 045 266 8089
Timo Taskinen, Gradian hallituksen varapuheenjohtaja, puh. 0400 648 504
Maarit Kylmälahti, Gradian henkilöstöpäällikkö, puh. 040 341 6153

Mediatiedote 9.8.2021
Uutista on päivitetty, (10.9. mediatiedote) hakuaikaa jatkettu 21.9. klo 15.00 saakka.