Gradiaan yli 2800 ensisijaista hakijaa yhteishaussa

Gradiaan yli 2800 ensisijaista hakijaa yhteishaussa

Gradiaan haki eilen 17.3. päättyneessä yhteishaussa 2841 ensisijaista hakijaa. Aloituspaikkoja Gradiassa on yhteensä 2653. Gradian kaikkiin yhteishaun hakukohteisiin tehtiin yhteensä 10 813 hakua. Keski-Suomessa on lähes 3400 perusasteen opintonsa päättävää. Gradian oppilaitoksiin haetaan myös maakuntarajojen ulkopuolelta. 

Gradia-lukioihin hakeneet

Gradia-lukioihin haki ensisijaisesti 940 hakijaa. Jyväskylän Lyseon lukioon oli 454 ensisijaista hakijaa ja Schildtin lukioon 486. Gradian lukioiden erityislinjoista hakijoita kiinnosti jälleen erityisesti Schildtin lukion urheilulinja, johon oli 147 ensisijaista hakijaa. Uuteen englanninkieliseen lukiokoulutukseen haki 15 ensisijaista hakijaa. Aloituspaikkoja lukioissa on yhteensä 850.

”Lukiokoulutus kiinnostaa nuoria Jyväskylässä ja lähialueella edelleen. Jyväskylässä lukioihin oli noin 150 ensisijaista hakijaa aloituspaikkoja enemmän. Gradia-lukioiden erityisen koulutustehtävän linjoista Schildtin urheilulinja on edelleen suosituin hakukohde. Uusi englanninkielinen lukiolinja saadaan käynnistymään syksyllä, vaikka hakijoita olisi voinut olla hieman enemmänkin”, Gradia-lukioiden tulosaluejohtaja, rehtori Samuli Laitinen kertoo.

Ammattiopisto Gradiaan hakeneet

Gradian ammatillisiin perustutkintokoulutuksiin haki 1901 ensisijaista hakijaa. Ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi hiukan edellisvuodesta. Aloituspaikkoja perustutkintoihin Jyväskylässä, Jämsässä ja Lievestuoreella on yhteensä 1638. Tutkintoon valmentavaan TUVA-koulutukseen on tarjolla 165 aloituspaikkaa.

Eniten ensisijaisia hakijoita oli liiketoiminnan perustutkintoon, johon haki 229 ensisijaista hakijaa. Muita suosittuja aloja olivat sähkö- ja automaatioala (207 ensisijaista hakijaa), sosiaali- ja terveysala (155), logistiikka-ala (152), hius- ja kauneudenhoitoala (136) ja ajoneuvoala (126). Eniten ensisijaisia hakijoita suhteessa aloituspaikkojen määrään oli musiikkialalla, kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon sekä hius- ja kauneudenhoitoalalla.

”Yhteishaun tuloksesta on syytä olla tyytyväinen, sillä ammatillisen koulutuksen vetovoima kasvoi tänäkin vuonna. Hyvin työllistävät tutkinnot ja alat kiinnostavat hakijoita vuodesta toiseen. Myös Jämsässä sähkö- ja automaatioalan ja sosiaali- ja terveysalan hakijamäärät kasvoivat”, Ammattiopisto Gradian tulosaluejohtaja, rehtori Minna Sillanpää sanoo.

Jyväskylässä ja Jämsässä järjestettävään tutkintokoulutukseen valmentavaan TUVA-koulutukseen ensisijaisia hakemuksia tuli 51 ja kaikkiaan koulutukseen tuli 869 hakemusta. 

”Yhteishaun lopputulos on Gradian osalta erinomainen ja kertoo Gradian vahvasta vetovoimasta. Nyt hakenut perusopetuksen ikäluokka on jo hieman pienempi kuin edellisenä vuonna ja tästä kehitys jatkuu alaspäin kiihtyvällä tahdilla. Peruskoulun ensimmäisellä luokalla on tänä lukuvuonna Keski-Suomessa 2390 lasta, joka on 950 vähemmän kuin nyt yhteishakuun osallistunut ikäluokka. Vuonna 2010 alkanut syntyvyyden lasku näkyy kaikkialla Suomessa”, kuntayhtymän johtaja Anssi Tuominen kuvaa yhteishaun kokonaistilannetta.

Yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset ilmoitetaan aikaisintaan 11.6.2026, ja valittujen tulee ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 25.6.2026.

Lisätietoja

Minna Sillanpää, tulosaluejohtaja, rehtori, Ammattiopisto Gradia, puh. 040 314 5203
Samuli Laitinen, tulosaluejohtaja, rehtori, Gradia-lukiot, puh. 040 341 4494
Anssi Tuominen, kuntayhtymän johtaja, Gradia, puh. 040 341 5100

Mediatiedote 18.3.2026
Uutista päivitetty 18.3. klo 13.30 lisäämällä ammatillisen koulutuksen tutkintoon valmentavan koulutuksen aloituspaikat.