Gradia järjestää viiden lajin semifinaalit Taitaja2018-kilpailuun

Heti uuden vuoden 2018 alkajaisiksi käynnistyvät ammattitaidon Suomenmestaruuskilpailun Taitajan semifinaalit.

Suurimman osan semifinaaleista järjestää tuttuun tapaan kuluvaa vuotta seuraava Taitaja-kisan järjestäjä, joka vuonna 2019 on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria. Gradiasta niihin osallistuu kaikkiaan 69 opiskelijaa 28 lajissa. Gradia itse järjestää semifinaalin viidessä lajissa: levy ja hitsaus, painotekniikka, painotuotteen suunnittelu, taloushallinto ja yrittäjyys.

Kuvassa ovat viime vuonna Taitajan yrittäjyys-lajissa kultaa voittaneet Gradia Jyväskylän (ent. Jyväskylän ammattiopiston) joukkue Jeremia Linjama, Serena Kirvesmäki ja Atte Permikangas (kuva: Skills Finland Meri Hämäläinen)

Kolme EuroSkillsiin

Kilpailutoiminnassa on ollut muutoinkin vilkasta, sillä jo aiemmin kaksi Gradian opiskelijaa varmisti kisapaikan Budapestissa ensi syyskuussa pidettävään ammattitaidon EM-kilpailuun. Oman alansa karsintakilpailun voittivat media-alan opiskelija Sanna-Sofia Svensk, leipurialan opiskelija Kati Mikkonen sekä hotelli-, ravintola- ja cateringalan opiskelija Suvi Minkkinen. Sanna-Sofia kilpailee graafisen suunnittelun lajissa ja Suvi ravintolapalvelussa.

Lisätietoja

Taitaja: Pia Tolonen, Taitaja2018 joukkueenjohtaja, puh. 040 341 5844
EuroSkills-edustajat: kouluttaja Vesa-Antti Iltola, puh. 040 341 5671, opettaja Tuija Auramo, puh. 040 341 6032 ja kouluttaja Marjo Huuskonen, puh. 040 341 5027