Gradia järjestää eniten ammattitaidon SM-kilpailun Taitaja2019 semifinaaleja ja koko tapahtuman 2020

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia järjestää tämän kevään ammattitaidon SM-kilpailun Taitaja2019:n semifinaalit 23 lajissa. Ensi vuonna Gradia järjestää koko Taitaja2020-tapahtuman finaaleineen Jyväskylässä. Kyseessä on ammatillisen koulutuksen suurin vuosittainen tapahtuma.

Tämän kevään semifinaaleista 20 lajia järjestetään Gradia Jyväskylässä ja 3 Gradia Jämsässä 28.1. – 1.2.2019. Mukana on noin 80 kilpailijaa Gradiasta sekä muiden oppilaitosten opiskelijoita.  

Kaikkiaan Taitajassa on eri puolilla maata semifinaalit 43 lajissa sekä noin 1500 osallistujaa 30 paikkakunnalla. Niissä karsitaan kahdeksan kunkin alan osaavinta nuorta Taitaja-kilpailun finaaliin, joka on Joensuussa 21. – 23. toukokuuta 2019.

Suurin osa lajeista on yksilölajeja, mutta joissakin kilpaillaan pareina tai joukkueina.

Yrittäjäperheen poika kisaa Yrittäjyys-lajin semifinaalissa

Yrittäjyys on kolmen hengen joukkuelaji. Gradian semifinaalijoukkueessa on mukana yrittäjäperheen poika 17-vuotias Petrus Mutanen, joka itsekin pyörittää opiskelijayritystä kaverinsa kanssa. Aktiivinen Mutanen on suorittanut Jyväskylän ammattikorkeakoulun Innovaatio-viikon opinnot, työllistynyt opintoihin kuuluvalta työelämäjaksolta sekä tehnyt opintomatkan Hollantiin. Vapaa-ajallaan hän harrastaa tavoitteellisesti enduroa.

Huoltomimmien yrittäjätytöt autonasennuksessa

Autonasennuslajin semifinaalissa loppukilpailuun pyrkivät Gradia Jämsästä Sonja Rantanen ja Janina Nurmela. Opintojen ohella he pyörittävät Jämsänkoskella Huoltomimmit-nimistä opiskelijayritystä, joka tarjoaa autonhuoltopalvelua.

Vaatteenvalmistuksen tuomaristossa MM-voittaja

Gradian Kankaan kampuksella järjestettävän vaatteenvalmistus-lajin semifinaalituomaristo on monin tavoin ammattitaitokilpailussa menestynyt. Yksi heistä on vuoden 2013 lajin maailmanmestari Tytti Hongisto. Hän on valmistunut silloisesta Jyväskylän ammattiopistosta,  ja sittemmin perustanut yrityksen Mahla Clothing.

Tuomarina on myös kokenut kilpailija Melissa Kuisma, joka on lisäksi Suomen maajoukkue-edustaja ammattitaidon MM-kilpailussa Kazanissa ensi elokuussa. Hänellä on myös lajin SM-hopeaa. Vuonna 2017 Kuisma oli valmistamassa kansanedustaja Jaana Pelkosen ja ammattiin opiskelevien liiton Sakki ry:n silloisen puheenjohtaja Jasmina Khabbalin pukua presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Tänä vuonna ammattitaidon suomenmestaruuksista kilpaillaan 43 lajissa. Kilpailu on avoin kaikille kilpailuvuonna 21 vuotta täyttäville tai sitä nuoremmille ammatillisen koulutuksen opiskelijoille. Ammatillisen koulutuksen järjestäjä Riveria järjestää Taitaja2019-tapahtuman finaalin Joensuussa 21.−23.5.2019. Tapahtumassa yleisöllä on mahdollisuus tutustua kymmeniin eri ammatteihin ja kokeilla omia taitojaan erilaisissa osaamista vaativissa tehtävissä.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia järjestää Taitaja2020-tapahtuman Jyväskylän Paviljongissa ja sen läheisyydessä 11.–14.5.2020.

Kutsu toimittajille

Toimittajat ovat tervetulleita seuraamaan Taitaja2019-semifinaaleja sekä haastattelemaan muun muassa edellä esiteltyjä kilpailijoita ja tuomareita:

  • Vaatteenvalmistus tiistaina 29.1. klo 14.30–15.30, Gradia Jyväskylän Kankaan kampus, Kympinkatu 3 B, Jyväskylä. Valmiit työt nähtävillä n. klo 14.45
  • Semifinaalikierros Gradia Jyväskylä: ravintolakokki, tarjoilija, puhdistuspalvelu ja yrittäjyys keskiviikkona 30.1. klo 9.30–12.00 Gradia Jyväskylä, Priimus, Taulumäentie 45, Jyväskylä. Kierroksen jälkeen Gradian tarjoama lounas ravintola Priimuksessa n. klo 11.30
  • Semifinaalikierros Gradia Jämsä: autonasennus, floristiikka, metsäkoneen käyttö keskiviikkona 30.1. klo 10 - 12 Gradia Jämsä, Koulutie 19 ja Metsäoppilaitoksentie 14, Jämsänkoski.  Kierros alkaa Koulutien autokorjaamolta, josta jatkuu Metsäoppilaitoksentielle. Kierroksen jälkeen Gradian tarjoama lounas ravintola Kahvelissa n. klo 11.30.

Lisätiedot, kilpailijoiden ja tuomareiden haastattelupyynnöt sekä ilmoittautuminen semifinaalikierrokselle

Mira Ruth-Viitanen, semifinaalikoordinaattori, Gradia, puh. 040 341 5832,  mira.ruth-viitanen(at)gradia.fi
Pia Tolonen, Taitaja2020-tapahtuman kilpailujohtaja, Gradia, puh. 040 341 5844,  pia.tolonen(at)gradia.fi,

Mediatiedote 21.1.2019