Gradia haluaa olla yritysten tukena ja apuna, kun katse siintää koronan jälkeisessä ajassa

Kevääseen liitetään uudistumista ja kasvua. Tähän kevääseen ja pitkälti tulevaisuuteen korona toi oman lähtemättömän jälkensä ja muutti pysyvästi meidän kaikkien toimintaa ja toimintatapoja. Ammatillinen koulutus hyppäsi lähes päivässä etätyö- ja etäopetusmoodiin ja tuli tätä kautta ottaneeksi digiloikan, joka normioloissa olisi kestänyt parhaimmillaan vuosia. Monen yrityksen kohdalla koronan myötä on ollut pakko miettiä lähes koko liiketoimintamalli uudelleen yritystoiminnan turvaamiseksi.

Poikkeustilanteesta huolimatta koulutusyhteistyö on jatkunut yritysten kanssa. Muutostilanteita on hallittu tilapäisillä keskeytyksillä, koulutusten jaksottamisilla ja aloitusaikojen joustavilla siirroille. Rekrykoulutusten kautta uusia osaajia on koulutettu tietyillä aloilla suht normaalisti ja etäopetusjärjestelyt ovat onnistuneet yhdessä suunnitellen. Yhä enemmän katse on koronan jälkeisessä ajassa ja siinä, miten rakennamme yhdessä tulevaisuutta ja uutta osaamista.

Muutostilanteet ja niiden tuoma uusi arki haastaa myös johtamisen ja esimiestyön. Myös esimies itse on uuden tilanteen edessä. Yhtä aikaa on hallittava muutoksen eteenpäinvientiä ja rakennettava tulevaisuususkoa henkilöstön kanssa. Uuden tilanteen luo myös muutoksessa olevat työntekemisen tavat ja etätyön johtaminen. Gradia toteuttaa esimies- ja johtamisvalmennuksia, joissa pääsee vertaisoppimaan ja vaihtamaan ajatuksia johtamistyöstä. Tarjolla on myös lyhyempiä valmennuspäiviä, joista voi hakea virtaa ja tukea oman esimiestyön tueksi.

Muutostilanteissa itää uudistumisen mahdollisuus. Oli kyse sitten henkilöstön osaamisen päivittämisestä, uusien osaajien rekrytoinnista tai yrittäjän oman osaamisen vahvistamisesta, me Gradian työelämäpalveluissa olemme teitä varten.

Kaija Haapasaari, yksikönjohtaja, Gradia Liiketoiminta ja työelämäpalvelut,
p. 040 341 5180, kaija.haapasaari@gradia.fi