Laajuus

3 h

Aika

Hakuaika

-

Kenelle

Tutkintotilaisuus on tarkoitettu sähköalan henkilöille, jotka haluavat suorittaa sähköturvallisuustutkinnon (S1, S2 tai S3).

Kuvaus

Sähköturvallisuustutkinto on kaksiosainen. Ensimmäiseen osaan sisältyvät sähkötöihin liittyvät hallinnolliset määräykset ja sähkötyöturvallisuus. Toiseen osaan sisältyvät muut sähköturvallisuuteen liittyvät määräykset ja ohjeet. Tutkintovaatimusten lisäksi tutkinnoissa edellytetään yleistä sähkötekniikan osaamista. Tutkinnon hyväksytty suorittaminen edellyttää molemmista osista erikseen noin kahden kolmasosan pistemäärää maksimipistemäärästä.

Tutkintotilaisuus kestää kolme tuntia. Jos tutkintoon osallistujan äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi, tutkinnon suorittamiseen voi saada lisäaikaa yhden tunnin. Myös henkilö, jolla on todistettavasti lukihäiriö, voi saada yhden tunnin lisäajan tutkinnon suorittamiseen. Lisäajan tarve on ilmoitettava oppilaitokselle tutkintoon ilmoittautumisen yhteydessä.

Tutkinnossa saavat olla esillä tutkintovaatimuksiin sisältyvät julkaisut. Lisäksi esillä saa olla alaa koskevaa kirjallisuutta tai muuta aineistoa, ei kuitenkaan laskennallisia esimerkkejä tai aikaisempien tutkintojen tehtäväsarjoja. Kokeessa ei saa käyttää älylaitteita.

Ilmoittautuneille toimitetaan linkit koulutuksen materiaaleihin.

Aika: 17.11.2022 klo 12.00-15.00
Paikka: Gradia Jyväskylä, Viitaniementie 1, VN.D1.167

Huom! Tutkintotilaisuus toteutuu, mikäli ilmoittautuneita on vähintään viisi.

Rakenne

Sähkötöiden ja käytön johtajat tarvitsevat Henkilö ja yritysarviointi SETI Oy:ltä haettavan sähköpätevyystodistuksen. Sähköpätevyystodistusta varten hakijalla on oltava sähköturvallisuustutkinto suoritettuna aiempi sähköalan koulutus ja työkokemus.
Sähköturvallisuustutkinto on toki hyödyllinen muillekin sähköalalla toimiville, esimerkiksi insinööreille, teknikoille, työnjohtajille, asentajille ja alan opiskelijoille.

Sähköturvallisuustutkinnosta saatu todistus on voimassa 5 vuotta.

Kustannukset

250 € (sisältää alv)

Peruutusehdot

Mahdollisista muutoksista pyydämme ilmoittamaan välittömästi. Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen tapahtuvista peruutuksista laskutamme 40 % koulutuksen hinnasta. Mikäli peruutusta ei tehdä, laskutetaan koko koulutuksen hinta.

Hakupalvelut

040 341 6193
hakupalvelut@gradia.fi
chat gradia.fi/oppimaan
ma, ke, to klo 9-12, 12.30-15, ti 10-12, 12.30-14, pe 9-12


 

Aika

Paikkakunta

Jyväskylä

Koulutuksen osoite

Viitaniementie 1, VN.D1.167