Laajuus

Koulutuksen kesto on 35 päivää.

Aika

-

Hakuaika

-

Kenelle

Nyt on siistiä! Kolme puhtauspalvelualan ammattilaista, Ilveslahden Siivous Oy, Jyväskylän yliopiston siivouspalvelut ja SOL Palvelut Oy, hakevat RekryKoulutuksen kautta tulevaisuuden osaajia siivoustyöhön.

Koulutus on suunnattu ensisijaisesti työttömille, lomautetuille sekä työttömyysuhan alaisille (myös osa- tai määräaikaisessa työsuhteessa olevat) henkilöille, joiden työnhaku on voimassa TE-palveluissa.

Hakeutuminen

Täytä hakemus ’Hae tähän koulutukseen’ -painikkeen kautta viimeistään 25.9.2022. Jos täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, pitää sinun vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä.

Koulutushakemusten esivalinta suoritetaan 27.-30.9.2022, jolloin hakemukset käydään läpi työnantajien, kouluttajan ja TE-toimiston asiantuntijan kesken. Valintahaastatteluun kutsutaan koulutushakemuksen perusteella, joten perustelethan hakemuksesi huolella kertomalla kiinnostuksesi koulutukseen ja mahdollisen aikaisemman kokemuksesi alasta.

Esivalinnan jälkeen osa hakijoista kutsutaan haastatteluun, haastattelut pidetään 4.-5.10.2022. Haastattelukutsut ilmoitetaan puhelimitse soittaen ja/tai tekstiviestillä. Voit seurata hakemuksesi tilannetta ja tarkistaa valintatietosi Oma asiointi -palvelussa osoitteessa www.te-palvelut.fi.

Tietoa koulutukseen hakeutumisesta ja sen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saat TE-palveluiden koulutusneuvonnasta ma-pe klo 9.00-16.15, puhelimitse 0295 020 702 tai Facebookista osoitteella www.facebook.com/koulutusneuvonta

Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta. Lisätietoa työvoimakoulutuksesta löydät osoitteesta http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/ammatinvalinta_koulutus/t…

Kuvaus

Kouluttaudu ja työllisty puhdistuspalvelualan ammattilaiseksi! Voit olla jo alan kokenut konkari, urasi alkutaipaleella oleva tai alanvaihtoa harkitseva, me koulutamme sinut osaajaksi innostavien ammattilaisten joukkoon! Kiinnostuitko? Hae mukaan ja tule kanssamme luomaan siistejä kokemuksia asiakkaillemme.

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan RekryKoulutus toteutetaan yhteistyössä Gradia-koulutuspalvelut Oy:n, Keski-Suomen TE-toimiston sekä Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa.

YRITYSESITTELYT

Ilveslahden Siivous Oy tuottaa siivouspalveluja Jyvässeudulla tassun verran tasokkaammin. Meillä on aito halu ja päämäärä tuottaa asiakkaillemme sopimuksen mukaista ja laadukasta siivouspalvelua. Reilu ja rehti meininki seuraa toimintaamme ja ajatusmaailmaamme läpi jokaisen tekemisemme. Tulemme panostamaan erityisesti henkilöstön perehdytykseen ja sitouttamiseen. Jatkuva yrityksen ja sen henkilöstön kehittäminen ja kehittyminen ovat ydinasioita onnistuneeseen liiketoimintaan ja henkilöstön hyvinvointiin. Innostunut, koulutettu ja laatutietoinen henkilöstö on meidän tärkein voimavaramme.
Lue lisää: www.ilveslahdensiivous.fi

Jyväskylän yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja. Henkilöstöstämme noin 1000 työskentelee erilaisissa asiantuntija- ja tukipalvelutehtävissä.
Lue lisää: www.jyu.fi

SOL Palvelut Oy on osa SOL-konsernia. SOL on noin 14 000 ihmistä työllistävä, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Toimimme siivouspalveluiden lisäksi myös, kiinteistöpalveluiden, turvallisuuspalveluiden, pesulapalveluiden sekä henkilöstöpalveluiden parissa. Jyvässeudulla työllistämme noin 500 iloista SOLilaista.
Lue lisää: www.sol.fi

Rakenne

KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
- siivoustyön perusteet, erilaiset toimintaympäristöt
- siivousvälineet ja ergonomian perusteet
- siivousaineet ja pintamateriaalit
- siivouskoneet
- asiakaspalvelu ja laatu, siivoustyön hygienia
- käytännön työskentelyharjoituksia koululla
- erilaisten tilojen puhtaanapito

Koulutuksen hyväksytysti suorittaneet ja osaamisensa sekä soveltuvuutensa alalle osoittaneet työllistyvät Ilveslahden Siivous Oy:n, Jyväskylän yliopiston siivouspalveluiden ja SOL Palvelut Oy:n palvelukseen toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin.

Koulutus on suunnattu ensisijaisesti työttömille, lomautetuille sekä työttömyysuhan alaisille (myös osa- tai määräaikaisessa työsuhteessa olevat) henkilöille, joiden työnhaku on voimassa TE-palveluissa.

Järjestämme Miitti-tapahtuman TE-Palveluiden auditoriossa ti 6.9. kello 13-14. Osoite Vapaudenkatu 58 A, 40100 Jyväskylä. Lämpimästi tervetuloa mukaan tutustumaan SOL Palvelut Oy:n, Jyväskylän yliopiston siivouspalveluihin sekä Ilveslahden Siivous Oy:n. Tilaisuudessa on oiva mahdollisuus tutustua yrityksiin ja esittää kysymyksiä mahdollisesti tulevalle työnantajallesi.

LISÄTIEDOT
Gradia: Opettaja Kirsi Rutajärvi, puh. 040 341 5040, kirsi.rutajarvi@gradia.fi
Ilveslahden Siivous Oy: Satu Lodman, puh. 040 215 7547, satu.lodman@ilveslahdensiivous.fi
Jyväskylän yliopisto, siivouspalvelut, Anne Myllyntaus, puh. 040 805 4990, anne.myllyntaus@jyu.fi
SOL Palvelut Oy: Emilia Rantanen, puh. 040 757 2216, emilia.rantanen@sol.fi
Keski-Suomen TE-toimisto: Yritysasiantuntija Tarja Hyvönen, puh. 0295 046 036, tarja.hyvonen@te-toimisto.fi

Kustannukset

Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta.

Hakupalvelut

040 341 6193
hakupalvelut@gradia.fi
chat gradia.fi/oppimaan
ma, ke ja to klo 9-12, 12.30-15 ti klo 10-12, 12.30-14, pe klo 9-12


 

Aika

-

Paikkakunta

Jyväskylä