Urheilijana Gradia Jyväskylässä

Gradia Jyväskylän opiskelijoiden on mahdollista yhdistää tavoitteellinen, riittävän korkealla tasolla urheileminen ja opiskelu toisella asteella. Koulutuksen tavoitteet ovat samat kuin muillakin ammatillisen koulutuksen opiskelijoilla. Jyväskylässä urheilija voi hakeutua mihin tahansa ammatilliseen perustutkintoon, jolloin urheileminen mahdollistetaan ns. Sporttipolun kautta. Opiskelijoiden ”riittävän korkea taso” varmistetaan haun yhteydessä annettavilla oman valmentajan lausunnolla, oppilaitoksen haastattelulla sekä tarvittaessa urheiluakatemian lajivalmentajan lausunnolla.

Hakeminen

Sporttipolkuun haetaan syksyllä 1. tai 2. jakson aikana, kun opiskelija on jo opiskelijana Gradia Jyväskylässä. Hakukaavakkeet ovat omat, eikä erillisiä ennakkoon tilattavia liittojen tai seurojen lausuntoja tarvita. Tarkemmat hakuohjeet ilmoitetaan Gradian Wilmassa syksyn aikana. Opintojen myöhemmässä vaiheessa opintojen kuluessa voi myös hakea Sporttipolkuun. Gradia Jyväskylä ei tarjoa varsinaista valmennusta. Sitä annetaan Gradia Jämsässä ja Gradian Schildtin lukioissa, joihin haetaan yhteishaussa.

Opiskelu

Tavoitteellisesti urheilevalle opiskelijalle laaditaan HOKS (henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma) yhteistyössä HOKS-ohjaajan, ryhmänohjaajan, opon, urheiluvalmentajan tai Sporttipolun ohjaajan kanssa. HOKSissa suunnitellaan kuinka urheilu ja opiskelu on järkevintä yhdistää. Urheilija voi osallistua aamuharjoitteluun, valmennusleireille ja/tai kilpailumatkoille opintojen aikana. Lukuvuoden aikana on yhdessä urheilijan kanssa järkevää painottaa eri tavoin eri ajanjaksoilla opintoja ja urheilemista.

Osaamispisteitä saa urheilemalla sekä kirjallisilla tehtävillä, jotka tehtyään saa suoritukset. Erisuuruiset osaamispisteet on jaettu eri vuosille suoritettavaksi. Suorituksien saamisen edellytyksenä on opintojen eteneminen. Mikäli opinnot eivät etene, ei myöskään suorituksia tule.

Valinta

Valinnan edellytyksenä on opintojen edistyminen ja riittävän korkealla tasolla oleva tavoitteellinen urheilu. Sporttipolun urheilijat valitaan vuodeksi kerrallaan, jolloin myös varmistetaan urheilun jatkuminen tavoitteellisesti vuosittain. 

Lajit, joiden edustajia on Gradia Jyväskylässä lukuvuonna 2018 - 2019

  • salibandy
  • jääkiekko
  • keilailu
  • paini
  • yleisurheilu
  • jalkapallo
  • uinti
  • lentopallo
  • alamäkiluistelu
  • pesäpallo
  • koripallo
  • kouluratsastus
  • autourheilu
  • kumparelasku
  • futsal

Gradia Jyväskylä tukee urheilijaa

  • aamutreenit – kontaktiopetuksen järjestäminen muuna ajankohtana
  • leirit, pelimatkat – opinnot järjestettävä hyvissä ajoin
  • loukkaantumisen sattuessa panostetaan enemmän opintoihin
  • opintoajan pidentäminen – tehdään suunnitelmallisesti

 

Hakupalvelut (puhelinaika ma - to klo 10 - 15.30 pe ja aattopäivinä klo 10 - 14 )
040 341 6193
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
Opiskelijapalvelut
Haku- ja neuvontapalvelut
Käyntiosoite
Sepänkatu 3, Jyväskylä
Postiosoite
PL 472, 40101 Jyväskylä
Erityisopettaja
Puronaho Pasi
040 341 5831
Gradia Jyväskylä
Ohjaus- ja urapalvelut
Käyntiosoite
Sepänkatu 3, Jyväskylä
Postiosoite
PL 472, 40101 Jyväskylä
Opettaja
Tuomala Inna
040 341 5999
Gradia Jyväskylä
Ohjaus- ja urapalvelut
Liikunta
Terveystieto
Käyntiosoite
Taulumäentie 45, Jyväskylä
Postiosoite
PL 472, 40101 Jyväskylä
Tiedostot