Ylioppilaskokeet

Lukiossa suoritat lukion oppimäärän ja saavutat lukion päättötodistuksen. Tämän lisäksi voi suorittaa ylioppilastutkinnon. Ylioppilaskokeet järjestetään kahdesti vuodessa, syksyllä ja keväällä, ja ne järjestetään kaikissa oppilaitoksissa yhtä aikaa. Ylioppilastutkinnon voit suorittaa kokonaan yhdellä tutkintokerralla tai hajautettuna enintään kolmeen peräkkäiseen tutkintokertaan.

Ilmoittautuminen ylioppilaskokeisiin

 Yo-ilmoittautuminen tehdään sähköisesti Wilmassa.

Syksyn kokeisiin ilmoittaudutaan toukokuussa ja kevään kokeisiin marraskuussa. Kerralla ilmoittaudutaan vain yhden tutkintokerran kokeisiin, mutta samalla tehdään myös jatkosuunnitelma yo-tutkinnon suorittamisesta loppuun.

Wilmaan tehty ilmoittautuminen on sitova ja velvoittaa maksamaan yo-tutkintomaksut.
 
Jos kuulut oppivelvollisuuden kautta vielä maksuttomuuden piiriin, voit suorittaa viisi ensimmäistä koetta maksuttomasti. 

Koetilanteen kulku

Kirjoitussalissa on lähtökohtaisesti kaikki tarvittava materiaali, jota kokelaat tarvitsevat kokeen aikana. Ainoastaan reseptilääkkeet ja ennaltasovitut erityiset tavarat voi tuoda saliin.

Tilaisuuteen ei saa tuoda mitään radiotekniikkaa sisältävää lisälaitetta. Tällaisia ovat mm. kaikki langattoman yhteyden mahdollistavat lisälaitteet.  

Kotona

Eväät tulee pakata läpinäkyviin muoveihin tai astioihin jo kotona. Pulloista pitää irrottaa etiketit ja teipata mahdolliset juoma- ja ruokapurkkien tekstit.

Kokeeseen voi tuoda omia reseptilääkkeitä, mutta ne on irrotettava pakkauksista ennen saliin menoa. 

Tarvitset mukaan: 

  • Kannettava tietokoneen ja sen laturin
  • Langalliset kuulokkeet, joissa EI ole langatonta käyttömahdollisuutta 
  • Kuvallinen henkilötodistus
  • Adapteri Ethernet-liitäntää varten jos koneessasi ei ole Ethernet-porttia. 
  • Halutessasi langallinen hiiri

Et voi ottaa mukaan

  • Puhelinta
  • Kuulokkeita tai hiirtä, joissa on bluetooth-ominaisuus
  • Paperit, nenäliinat, usb-tikut
  • Erillinen laskin tai taulukkokirja
  • Lasiset eväsastiat ja juomapullot
  • Kokeessa et voi pitää pään peittäviä asusteita kuten pipoa tai huppua
  • Elektronisia puettavia laitteita; kuten älyrannekelloa, tavallista rannekelloa, aktiiviranneketta

Koesaliin tullessa 

  • Kokoontuminen koesalin luo. Katso oikea sali ulko-oven listasta.
  • Eväät ja työvälineet laitetaan esille ruokatarjottimille tarkastamista varten.
  • Koetiloihin ei saa viedä laukkuja, ulkovaatteita, kelloja, kännyköitä tms. kokeeseen kuulumattomia esineitä.
  • Kokelaat on arvottu etukäteen istumapaikoille. Koetilan ulkopuolella aulassa on kokelaiden nimilistat, joissa on jokaisen istumapaikkanumero. Ennen saliin siirtymistä tarkista oma paikkasi ja siirry suoraan ko. paikalle salissa, viimeistään klo 8.15.

Tietokoneiden käynnistäminen

  • Kiinnitä verkko- ja sähköjohdot sekä kuulokkeet koneeseen.
  • Tarkista, että paikallesi on jaettu USB-muistitikku sekä luonnospaperia, jossa on lukion nimi ja numero leimattuna tai painettuna. Viittaa valvoja paikalle, mikäli nämä puuttuvat. Kirjoita kaikkiin käyttämiisi luonnospapereihin kokelasnumerosi, nimikirjoituksesi ja nimenselvennys.
  • Käynnistä tietokoneesi USB-muistitikulta.
  • Tee äänitesti, joka käynnistyy automaattisesti. Jos et saa ääniä kuulumaan, viittaa valvoja paikalle.
  • Syötä etu- ja sukunimesi sekä henkilötunnuksesi koejärjestelmään. Valitse oikea koe oikealla kielellä. Lue ja hyväksy koejärjestelmän käyttöehdot. Odota, että valvoja tulee vahvistamaan kirjautumisesi ja tarkastamaan henkilöllisyytesi.[SJ1] 
  • Tarvittaessa katso tarkemmat ohjeet ylioppilastutkinto.fi

Kokeen avaaminen

  • Rehtori avaa koetilaisuuden ja antaa yleisohjeet
  • Valvovat opettajat voivat antaa ainekohtaiset ohjeet.
  • Kokeet alkavat tasan klo 9.00. Klo 10 jälkeen saapumiseen vaaditaan rehtorin lupa.

Kokeen aikana

  • Kommunikointi valvojien kanssa on koetilanteessa rajoitettua. Valvojat [SJ1] voivat auttaa vain järjestelmän vikoihin liittyvissä asioissa.  Jos koetehtäväsi on puutteellinen tai siinä on selvä virhe, on asiasta heti ilmoitettava valvojalle.
  • WC:seen mennään rauhallisesti ja hyvää järjestystä noudattaen, tarvittaessa odotuspaikkaa käyttäen. Aseta näytönsäästäjä päälle  käynnin ajaksi.
  • Kokeesta voi poistua aikaisintaan klo 12.00.

Kokeen päätyttyä

  • Muista päättää koe kokeen lopussa olevasta valikosta.
  • Palauta luonnokset, tyhjät paperit sekä abitti-tikku päävalvojan pöydällä oleviin palautuslaatikoihin. Kaikki tarvikkeet ja työvälineet tuodaan kirjoituspaikalta pois.
  • Poistu koetilasta hiljaa ja rauhallisesti.