Aika

Hakuaika

-

Kenelle

KOULUTUSPÄIVÄN MUUTOS: Aiemmin ilmoitettu ohjaavan opettajan-koulutus 9.9.2019 ja arvioijakoulutus 10.9.2019 on yhdistetty yhteen päivään. Koulutus järjestetään 10.9.2019. Päivä rakentuu siten, että ohjaavan opettajan -koulutus aiheita käsitellään klo 8.15-11.15 ja arvioijakoulutus aiheita 12-15.30. Halutessaan voi ilmoittautua joko kumpaankin tai vain toiseen osuuteen.

Koulutus on suunnattu VAIN liikenneopetusalalla toimiville liikenneopettajille, jotka haluavat pätevöityä toimimaan ohjaavana opettajana työpaikoilla tapahtuvassa harjoittelussa/työssä oppimisessa SEKÄ niille jotka haluavat kouluttautua liikenneopettajaopiskelijoiden näyttöjen vastaanottamiseen työelämän edustajana.

Kelpoisuusvaatimukset

Jotta henkilö voi toimia ohjaavana opettajana TAI arvioijana, tulee hänen olla toiminut liikenneopettajana vähintään kolmen vuoden ajan.

Kuvaus

Ohjaavan opettajan -koulutus: Koulutuksen aikana pyritään osallistujalle luomaan hyvät valmiudet ohjata ja tukea liikenneopettajan erikoisammattitutkinto opiskelijaa tämän opintopolulla.

Arvioijakoulutus: Koulutuksessa käydään läpi liikenneopettajan erikoisammattitutkinnon rakennetta ja arvioijana toimimista näytöissä.

ILMOITTAUTUMINEN (ilmoittautumisaikaa jatkettu): 1.9.2019 mennessä osoitteeseen terhi.mononen@gradia.fi Ilmoita viestissä mitä koulutusta ilmoittautuminen koskee, osallistujan nimi, s-postiosoite, puhelinnumero ja yrityksen nimi

Rakenne

Ohjaavan opettajan -koulutus aiheita ovat mm.
- työpaikalla tapahtuvan ohjauksen periaatteet
- liikenneopettajan erikoisammattitutkinnon rakenne ja sisällöt
- koulutuslainsäädäntö

Arvioijakoulutuksen aiheita ovat mm.
- tutkinnonperusteet
- arvioinnin suorittaminen
- laatu arviointityössä

Kustannukset

ilmainen

HAKUPALVELUT

040 341 6193 tai
hakupalvelut@gradia.fi
Puhelinaika
ma–to klo 10–15.30
pe ja aattopäivinä klo 10–14

Aika

Paikkakunta

Jyväskylä