Laajuus

Laajuus 180 osaamispistettä.
Koulutuksen suunniteltu kesto on n. 9 - 16 kuukautta, henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti (HOKS).

Aika

-

Hakuaika

-

Kenelle

Kuljetusalasta kiinnostuneet 18 vuotta täyttäneet työttömät tai työttömyysuhan alla olevat henkilöt, sekä ammatinvaihtajat, joilla on vähintään B -luokan ajokortti.

KOULUTUSHAKU TAPAHTUU TE-PALVELUJEN KAUTTA. ILMOITTAUTUMISPAINIKE VIE SINUT TE-PALVELUJEN SIVUILLE.

Kelpoisuusvaatimukset

Valittavalta edellytetään ajokorttiasetuksen mukaista terveyttä.

Haastattelutilaisuuteen on tuotava alle kolme kuukautta vanha ajokorttiote, joka vaaditaan kaikilta hakijoilta. Ajokorttiotteessa mainitut rikkomukset vaikuttavat opiskelijavalinnassa.

Ajokorttiotteen voi tilata ilmaiseksi Trafin oma asiointi palvelun kautta verkkopankkitunnuksia käyttäen https://asiointi.trafi.fi/web/asiointi/henkiloasiakkaat/tieliikenne/kul…

Kuvaus

Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet toimia kuorma-autonkuljettajan tehtävissä elinkeinoelämän eri toimialueilla ja tuottaa itsenäiseen ja omatoimiseen työskentelyyn pystyviä kuljettajia työmarkkinoiden tarpeeseen. Koulutuksen suorittaneet ymmärtävät työn laadun merkityksen sekä vastuunsa työstään yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Hän toimii asiakaspalvelutehtävässä ja omaa valmiudet sopeutua epäsäännöllisiin työaikoihin.

Lisätietoa kuorma-autonkuljettajan työstä: http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/434_ammatti?link=true

Rakenne

Koulutukseen sisältyy C-luokan ajokortin suorittaminen ja kuljetusalan ammattipätevyys sekä muut alalla tarvittavat luvat/lisenssit (esim. työturvallisuuskortti, ADR-perusajolupa, tieturva1 -kortti, EA1 -koulutus).

Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet toimia kuorma-autonkuljettajan ammatissa ja suorittaa logistiikan perustutkinto, kuorma-autonkuljettaja, kuljetuspalvelujen osaamisalalta tai tutkinnon osia.

Koulutus järjestetään LIEVESTUOREELLA (Ajoneuvontie 21), jonne on matkaa noin 25 kilometriä Jyväskylästä.

Koulutuksen sisältö:

Logistiikan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä).

Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat ovat (90 osp):
- Kuljetusalan perustason ammattipätevyys, 10 osp
- Kuorma-auton tavarankuljetusten hallinta, 40 osp
- Kuorma-autokuljetukset, 40 osp

Valinnaisista ammatillisista tutkinnon osista valitaan yhteensä 55 osp laajuiset osiot. Näitä ovat esimerkiksi:
- Työkoneiden käyttö ja huolto
- Elintarvikekuljetukset
- Massatavarakuljetukset
- Ympäristöhuollonkuljetukset
- Ulkomaanliikenteen kuljetukset
- Yritystoiminnan suunnittelu

Yhteisistä tutkinnon osista muodostuu 35 osp laajuiset osiot.

Näitä ovat muun muassa:
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Kustannukset

Opiskelijan itse kustannettavaksi jäävät maksut ovat noin 165 euroa (ajokorttilupamaksu ja adr-kortin koe- ja lunastusmaksu) viranomaismaksuja sekä lääkärintodistus ja valokuvamaksut. Opiskelijan tulee varautua lisäksi digipiirturikortista aiheutuvaan kustannukseen (100 euroa).

HAKUPALVELUT

040 341 6193 tai
hakupalvelut@gradia.fi
Puhelinaika
ma–to klo 10–15.30
pe klo 10–14

Tutkinnon perusteet

Katso ePerusteet

Aika

-

Paikkakunta

Laukaa