Gradia Jämsä
Gradia Jämsä Keski-Suomen eteläisessä kaupungissa Jämsässä kouluttaa niin nuoria kuin aikuisiakin. Ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto, osatutkinnot, lyhytkoulutukset – Jämsässä on monia mahdollisuuksia. Yhteistyössä elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa Gradia Jämsä on myös vahva alueensa kehittäjä.
Kansainväliset kumppanuudet avaavat opiskelijoille uusia mahdollisuuksia.
Oppilaitos sijaitsee kahdessa toimipisteessä Jämsässä.
Koko Gradian yhteiset ohjaus- ja urapalvelut ovat opiskelijaa varten. Opintosuunnittelua tehdään yhdessä opiskelijan kanssa niin opintojen aikana kuin sen jälkeistäkin aikaa varten.
Gradia Jämsässä voi yhdistää opiskelu- ja urheilu-uran. Oppilaitoksella on erityistehtävä järjestää urheilijoille ammatillista koulutusta. Urheiluvalmennettavan on mahdollista opiskella myös Jämsän lukioissa. Urheiluvalmennus tarjoaa painopistelajeissa laadukasta valmennusta, jonka avulla motivoituneet ja kansallista kärkitasoa olevat nuoret voivat kehittyä lajissaan huippu-urheilijaksi.
Gradia Jämsä järjestää myös ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulutusta.